Lapsuuden leikkejä ja kiusantekoa

Meitä lapsia oli viisi. Kolme tyttöä ja kaksi poikaa, vanhimman ja nuorimman välinen ikäero 10 vuotta. Olen nuorin, minusta seuraavaksi oli kaksi vuotta vanhempi veli E, lisäksi veli M, sisar L ja vanhin sisar A ja nyt jo edesmennyt.

Koska olin nuorin, niin minua pidettiin lellilapsena ja varsinkin veljet nimittelivät kaikenlaisilla nimillä kuten pentu ja nappula sekä niistä johdettuja lempinimiä joita varsinkin veli E minusta vieläkin käyttää.
Nuorempien sisarusten kanssa leikittiin yhdessä naapurilasten kanssa pihapelejä kuten kymmenen tikkua laudalla, tervapataa ja muita vastaavia. Talvisin luisteltiin ja pelattiin jääkiekkoa pihaan jäädytetyllä pienellä jääpläntillä, leikittiin lumisotaa ja rakennettiin huikeita lumiluolia pihan suuriin kinoksiin.

Veljeni E teki minulle kaikenlaista jäynää. Kerran hän ja naapurin poika laskivat tallin ylisiltä alas vanhoilla lastenvaunuilla. Minä katselin vierestä kun veli houkutteli minuakin laskemaan mäkeä. Sanoin etten mene yksin, kun voin pudota kivikkoreunalta alas. Siihen veli vastasi että tule vaan rohkeasti, minä pidän koko ajan kiinni niin ettei vaunu voi kääntyä sivulle, vaan menee suoraan. Aikansa uskoteltuaan menin kyytiin jolloin tuo riivattu työnsi vaunut liikkeelle ja niin sitä mentiin hurukyytiä rämisevissä vaunuissa ja takaa kuului velipojan röhönauru. Onneksi vaunut menivät suoraan, eikä mitään sattunut, mutta olin minä vihainen ja E vain hekotteli naapurinpojan kanssa tyytyväisenä. Taas meikää jymäytettiin!

Sain kerran myös kostettua. Keskellä peltoa oli pieni n. 50cm matala "lampi", siis tosi pieni, ehkä 5x3m. Se oli pensaiden reunustaman syvennyksen pohjalla ja ihana leikkipaikka. Lammessa oli toisella reunalla kivi, jossa oli teräväreunainen v-muotoinen lovi joka leikissä oli aina satama. Kannoin sinne aina nuket ja leikin kuningatarleikkejä ja kuvittelin kuinka satamasta matkustettiin kaukaisiin maihin suuren meren kautta. Kun lampi oli niin matala, niin sen veri sameentui heti jos siinä käveli tai kepillä vettä hämmensi, eikä sitä silloin voinut kuvitella mereksi.
Kerran siis leikin kaikessa rauhassa prinsessaleikkejäni, kun veli E tuli paikalle. Hän alkoi kepillä hämmentämään vettä ja kielsin sanoen veden menevän sotkuiseksi ja pilaavan leikin. Siitäkös hän innostui ja "satamakivellä" seisten alkoi oikein hämmentämään vettä. Nousin hänen taakseen rinteelle ja katsoin itku kurkussa kun kaikki meni taas pilalle.
Yht´äkkiä tuli ajatus ja teko pettymyksen ja raivon säestämänä. Menin veljen taakse ja työnsin täysillä häntä selästä. Vaikka olin niin pienikokoinen sain hänet horjahtamaan ja mätkähtämään taysin vatsalleen lammikkoon. Yllätysmomentilla lienee ollut osuutta asiaan, hän ei voinut kuvitellakaan että yrittäisin moista.
Nousin kiireesti pellolle ja lähdin juoksemaan kotiin päin. Vilkaisin taakseni odottaen veljen juoksevan perässä ja antavan minulle selkäsaunan.
Ketään ei näkynyt, joten pysähdyin. Kohta veljeni tuli ylös lammelta, kädet levällään, ravassa ja vettä valuen. Hän lähti hölkkäämään kotia kohti ja kuulin kuinka hän surkeana huusi ääääääiiitiiiiiiiiiiiiiiiiiii.
Menin hänen edellään turvallisen välimatkan päässä, vaikka veli ei surkeudessaan minua mitenkään uhannutkaan. Vieläkin muistan sen tyytyväisyyden jotan tunsin saadessani edes kerran vastata samalla mitalla.

Yleisesti ottaen ei kiusaamisia ollut kuin satunnaisesti. Meitä oli niin monta ja kaikki valvoivat toisiaan, aina löytyi puolustaja jos joku koetti kiusata. Minä nuorimpana koetin saada parhaita etuja, mutta sisarukset palauttivat pennun ruotuun hyvin nopeasti.
Kasvatimme toinen toisiamme ja meita kasvatettiin auttamaan aina kun toinen apua tarvitsi.
Tajusin sen kouluikäisenä, kun oli likkakaverin kotona ja hän pyysi sisartaan laittamaan oven kiinni. Sisar sanoi että laita ite. Muistan miten se tuntui oudolta. Jos meillä joku pyysi moista, niin tottakai ovi laitettiin kiinni, olisi ollut huonoa käytöstä olla auttamatta ja varsinkin sanoa noin kuten ystäväni sisar vastasi. Likkakaveria moinen vastaus ei tuntunut häiritsevän.

Samaisen veli E:n kanssa kuljimme paljon metsässä. Hän kiipesi mäntyihin harakanpesiä katsomaan ja näytti sieltä korkeslta minulle millaisia olivat harakan munat. En minä niitä ikinä nähnyt niin korkealta, mutta huutelin silti että hienoja ovat. Hän piti aina minusta huolta etten eksynyt ja näytti kaikenlaista mitä metsässä oli. Hän kulki paljon metsässä yksinkin ja tunsi lähitienoon metsiköt kuin omat taskunsa.
Joskus aikuisena olimme marjassa yhtäaikaa. Keräsin kaikessa rauhassa puolukoita, kun kuulin veljen huuutavan minua lapsuuteni lempinimellä. Hän varmisti silloinkin etten vain ole eksynyt.