sunnuntai 14. joulukuuta 2008

Kävin Kuusamossa

Lähdimme miehen kanssa viikonlopun viettoon Kuusamoon. Saimme joululahjaksi viime jouluna lahjakortin Kuusamon Tropiikkiin ja viime tipassa nyt käytimme sen.
Perjantaina lähdettiin iltapäivällä ja tänään sunnuntaina palasimme kotiin.


Menomatka oli kamalan pitkä ja pimeä. On väsyttävää ajaa pimeää tietä pitkin ja vahdata tienvarsia josko poroja olisi tullut tielle. Heti Hyrynsalmen jälkeen vastaantuleva taksi vilkutti varoitusvaloja, että kannattaa hidastaa, porovaara. Olihan siellä 6-7 sarvipäätä tienreunassa tepastelemassa. Sivuutimme ne sujuvasti.

Perjantaina illalla ei jaksanut muuta kuin käydä kylpylässä likoamassa ja mennä hyvissä ajoin nukkumaan. Naapurihuoneissa ei sen sijaan nukuttu. Siellä juhlittiin aamuun asti, mutta en välittänyt äänistä, sen kun käänsin kylkeä.

Lauantaina kävimme hiihtämässä eka kertää tälle talvelle. Ihana latu, niin vaihtelevamaastoinen ja hyväkuntoinen. Kunpa meilläkin olisi jo niin paljon lunta, että voisi pertsikkaa hiihtää ilman puolukanvarpuja ladulla.

Kävimme myös Kuusamon kauppoja tsekkaamassa ja pitihän sitä Rukallakin käydä ajelemassa. Siellä on sellainen turistipyydys, ettei mitään rajaa.

Rinnekeskukseen on tehty maanalainen parkkipaikka ja lisää hotelleja rakennetaan vinhaa vauhtia.
Siellä oli todella kaunista. Puut olivat kuin joulukortista. Ei kai ne sentään niillä lumitykeillä ympäristöäkin lumeta......
Tuli Jouluntuntua kun metsää ja puita katseli.


Hotellilla harrastimme illalla keilailua. Voi miten sitä on surkea siinä(kin) lajissa. Miten se pallo VOI mennä ränniin, kun ihan selvästi ohjasin siihen noin keskikohtaan? En ymmärrä?
95 taisi olla paras 10-sarjan tulos.

Kävin vielä myöhemmin kylpylässä saunomassa ja uimassa.Mies ei välittänyt tulla. Laskin liukumäkeäkin penskojen seassa ja kylmäaltaassa kävin kokeilemassa miltä tuntuu +12ºC vesi.
KYLMÄLTÄ tuntui.

Hyvien ja pitkien yöunien ja aamupalan jälkeen lähdimme ajamaan kotia päin.
Mukava ja rentouttava viikonloppu.
Voisi mennä useamminkin käymään.

1 kommentti:

Marguetta kirjoitti...

Kuulostaa hyvälle viikonloppu. Pitänee pyytää pukilta lahjaksi toistekin yhtä hyvää kokemusta!