Pahuus

VIHOLLISEN LUOMINEN

Aloita tyhjältä kankaalta.
Luonnostele sille miesten, naisten ja lasten hahmoja.

Upota iso pensseli
omaan tiedostamattoman pimeytesi syövereihin
ja värjää muukalaisten hahmot
varjojen synkin sävyin.
Piirrä vihollisesi kasvoille kaikki se kateus,
viha ja välinpitämättömyys,
jota et uskalla tunnustaa omaksesi.
Häivytä kasvoista kaikki suloinen ja yksilöllisyys.
Pyyhi pois pieninkin viittaus niihin lukuisiin rakkauksiin,
toiveisiin ja pelkoihin,
jotka välkkyvät heidän sydäntensä loputtomissa syvyyksissä.
Väännä heidän hymyilevät suunsa julmaan irveen.
Raasta liha heidän luidensa päältä,
kunnes jäljellä on enää kuoleman hahmoton luuranko.
Liitoittele jokaista piirrettä,
kunnes ihminen muuttuu pedoksi, tuholaiseksi, hyönteiseksi.
Maalaa taulu täyteen ikiaikaisten painajaisten uhkaavia hahmoja
- paholaisia, demoneita ja pahuuden palvelijoita.

Kun taulusi on valmis, voit tappaa heidät vailla syyllisyyttä,
teurastaa tuntematta häpeää.

Ethän tuhonnut muuta kuin Jumalasi vihollisen.


Faces of the Enemy
Sam Keen

Oheinen runo on kopsattu Juan Gomez-Juradon kirjasta Taivaspaikka, alkusivulta.
Kirja sinänsä on melko tylsä, tyhmä ja ennalta arvattava. Se kertoo Liitonarkin etsimisetä Jordanian autiomaasta ja pahiksia siinä ovat pääasiassa ääri-Islamilaiset Jihad-taistelijat ja muitakin idiootteja kyllä löytyy. Kovasti kirjassa ihmisiä tapetaan, henki on halpaa.
Kirja kuitenkin pani taas miettimään onko ihminen peto.

Minua välillä pahasti ahdistaa ihmisen pahuus. Mitään ei ihmiskunta ole oppinut, samanlaista vihaa ja tuhoa tapahtuu tänään kuin vaikkapa 1500 vuotta sittenkin. Vanha testamenttikin on täynnä tappamista, puhumattakaan keskiajasta.
Uskonnon varjolla tapetaan nyt kuten ennenkin.
Fanaatikkoja.
Itsemurhapommeilla tappamalla uskotaan asioiden muuttuvan pommittajien haluamaan suuntaan, Tutseja tapettiin satoja tuhansia ilman että muualla maailmassa asiaan mitenkään reagoitiin, eikä kukaan ei voi väittää ettei tiedonkulku pelaisi.
Saksan holokaustia yritetään muuttaa taruksi ja Stalinin mainetta puhdistaa.
Afganistanin Talebanit, Venäjän ihmisloukkaukset, Pohjois-Korean nälänhätä ja mieletön yhteiskunta, Sierra-Leonen lapsisotilaat ja kansalaiset joilta toinen käsi on isketty irti...onhan näitä.
Sitäkään en voi ymmärtää, kuinka tappeluissa nykyään aina potkitaan maassa makaavaa päähän.
Kuinka lapset koulussa huorittelevat toisiaan ja miten helposti käsi nousee iskuun.
Miksi musta puolemme pääsee niin helposti valloilleen, eikö ihmisellä ole itsekuria eikä tajua siitä missä raja kulkee?

Miksi hyväksymme lapsilta kirosanat ja nimittelyt?
Minua hämmästytti esimerkiksi hammaslääkärini, jota murrosikäinen poikansa nimittelee idiootiksi, tyhmäksi lehmäksi ja hän vain totesi ettei välitä siitä!!!
Herranen aika!
Miten aikuinen voi hyväksyä lapseltaan moista käyttäytymistä? Miksi aikuiset eivät uskalla olla AIKUISIA, vastuuntuntoisia ja vahvoja?
Luin kerran jostain " Vanhemman tärkein työ on opettaa lapsilleen pettymyksiä" Nykyvanhemmat eivät uskalla tai halua tuottaa minkäänlaisia pettymyksiä lapsilleen. Kaikki annetaan aina periksi uskoen sen olevan parasta mitä jälkeläiselleen voi tehdä.
Kuitenkin me kaikki joudumme kokemaan pettymyksiä, isoja ja pieniä, merkittäviä ja merkityksettömiä.
Jotkut nuoret miehet tappavat tyttöystävän ja itsensä kun tulee ero. He eivät osaa käsitellä pettymystä.

Kuuntelin radiosta kun erästä Puolustusvoimien kenraalia haastateltiin. Hän sanoi että kun nyky sotilaalle sanotaan joku tehtävä, niin sotilas alkaa jankuttamaan uskoen siten saavansa muutettua komennon. Hän ei tajua sanan EI tarkoittavan sitä mitä se tarkoittaa.
Se on ihan ymmärrettävää. Vanhemmat sanovat ensin EI ja lapsen jankuttaessa ja kiukutellessa annetaan lopulta periksi.
Ei sana on kokenut inflaation.

No joo.
Ei maailma onneksi ole pelkästään niin musta kuin mitä edellä oleva antaa ymmärtää.
On paljon kauneutta, hyvyyttä, onnellisuutta ja rakkautta joka kantaa meitä eteenpäin.
Onneksi.

Kaikkea hyvää Sinulle joka tätä luet.
Muista pitää huolta läheisistäsi, mutta myös itsestäsi.


Alla oleva kuva on ruotsalaisen, virolaissyntyisen Ilon Wiklandin maalaus.
Tallinnan Gadriorg-puiston laidassa olevan kahvilan yläkerrassa oli hänen töidensä näyttely. Nappasin kuvan sieltä.
Tuokoon se iloa, valoa ja Onnea tähänkin päivään.


Huhtikuunnoita

Pomo

Meillä on uusi johtaja. Aloitti elokuun alussa.
Paluumuuttaja Raahesta. Vaalea, hoikka, 42v, tehokkaan oloinen, hyvin koulutettu niin teoriassa kuin työelämässäkin. Tehnyt pitkän työuran kilpailevassa yksityisessä firmassa, koulutus: restonomi, teknikko, opettaja..
Tuli tänään katsastamaan työyksikkömme.
Käteltiin ja juteltiin pikaisesti kesken kiivaimman oppilasruokailun. Hän oli liikenteessä palvelujohtajan kanssa ja mitenkäs sitä muuten talon touhun näkee, kuin menemällä linjastoon ja ruokailemaan.

Annoin heidän syödä rauhassa ja ruuhkan hellitettyä menin pöytään kyselemään miltä touhu ulkopuolisen silmin näytti.
Uusi johtaja yllätti minut kybällä kertoen, että hän tuntee minut vuosien takaa. Oli kuulemma ollut 9. luokkalaisena TET-harjoittelussa siinä päiväkodissa jossa olin töissä. Hän muisti minut kuulemma reippaana, iloisena ja tehokkaana ihmisenä, jota hän katsoi ylöspäin ja jonka vaikutuksesta valitsi ateria/catering alan elämäntyökseen. Muistaa jonkun resepinkin minulta ottaneen ja ilmoitti vielä kohteliaasti että kello on kuulemma minun kohdallani vallan pysähtynyt. Ihan olen saman näköinen kuin silloinkin :o) No joo, saahan sitä sanoa.

Vastasin, etten muista hänestä tai harjoittelustaan mitään. Hän ymmärsi sen kyllä, niin paljon päiväkodissa kulki lastentarhanopettajiksi opiskelevia, harjottelijoita ja TET- oppilaita ym. porukkaa.

Täytyy sanoa, että olipa mukava kuulla jollekin jääneeni positiivisesti mieleen ja että olen onnistunut luomaan hyvän kuvan omasta ammatistani, jopa niin paljon että se ohjaa nuoren samalla alalle.

Onko tämä omakehua?
Antaas olla vaan, ihan täällä ollaan rinta rottingilla :o)

Valokuvatorstai

Aiheena: jatka kuvan tarinaa

Tutin jäätyä pöydälle tulee elämään uusia haasteita.
Vauva-aika jää taakse, taidot kasvavat, tieto lisääntyy ja taito.....


.....kuten myös rohkeus kiivetä "hämähäkkiverkon" ylimmälle rihmalle, ensimmäistä kertaa.

Mustikoita ja mitalli

Tänään kaupungin urheilukeskuksessa oli Sipsu-kisat ja kuulemma 600 lasta oli paikalla kilpailemassa kenttälajeissa.
Tyttären tytär 3v. osallistui 20m juoksuun ja pallon heittoon. Juoksussa tuli toinen sija ja pallonheitossa pallo oli lentänyt ihan hyvän matkaa, alakautta heitettynä.

Mitalli siis tuli ja karkkipussi ja paljon hyvää mieltä sekä iloa omasta onnistumisesta.
Tämä kaikki on siis kuulopuhetta, kun itse en ollut paikalla vaan kannustusjoukoissa oli äiti ja ukki, sekä eno vähän myöhemmin.

Minä lähdin mustikoita etsimään.
Olen tavattoman huono suunnistamaan metsässä (ja vähän muuallakin), joten marjapaikka täytyy olla sellainen, että siinä on joku maamerkki johon suunnistaa tai sitten tie tarpeeksi lähellä.
Menin lapsuuteni maisemiin Lankiselle. Lankinen on voimalinjoilla oleva iso mäki ja sen alla Lankisen lampi. Maasto on kuivaa kangasmaastoa, enemmänkin puolukkaseutua, mutta kyllä sieltä jostain paikoin myös mustikkaa löytyy.
Lankisen maastossa on paljon hiekkateitä ja paikoin se kaartelee melko lailla ja on syvillä urilla mäkikohdissa sateiden aiheuttamien vesivirtojen jäljiltä. Ihan sai kieli keskellä suuta ajella.

Kävin kahdessa kohtaa marjastamassa ja tuloksena oli vain n. 3-4l marjoja. Tiukassa on nyt Kainuussa mustikka tai sitten minä en osaa löytää parhaita marikoita.


Sen verran kuitenkin marjoja sain, että muutama rasia meni pakastimeen ja kesän ensimmäinen marjapiirakka tuli tehtyä.
Oikeastaan ajattelin heti kotiin tullessani tehdä sen piirakan noin niin kuin Mitalikahville, kun kerran perheeseen on mitalejakin tänään saatu. Berliinistä niitä ei sen sijaan ole Suomelle tullut, elleivät nyt keihäsmiehet tänään onnistu.


Kävinhän minä välillä lammen rannassa istumassa ja teki niin mieli mennä uimaan, mutta kun alasti en nyt raukkamaisesti kehdannut, oli nimittäin toinenkin auto lähistöllä ja oksien rapsahtelua olin rinteestä kuulevinani. Perinteisesti olemme kyllä tyttären kanssa aina vähintään kerran kesässä naku-uinnilla siellä olleet, tänä kesänä ei vielä olla ehditty.


Metsässä oli kuuma ja kumpparit hiostivat jalkoja. Hyttyset eivät kyllä kiusanneet ja nautin täysin siemauksin metsästä, hiljaisuudesta, puiden tuoksuista ja lammen rannan sudenkorentojen tanssista.



Mustikkapiirakka odottaa syöjiään.

On ollut mukava päivä :o)

Valokuvatorstai kuva 2

Aihe: SATEENKAARI



Keittiön ikkunan kristallien läpi paistavan auringon jäljet kaapin ovessa, pakastimen nurkassa ja jääkaapin ovessa.

Valokuvatorstai

Aiheena: sateenkaari



Värit kuin sateenkaaressa, tai ainakin sinne päin :o)

Madonna 6.8.2009

Minäkin olin mukana, kun Madonna veti Jätkäsaareen sankan joukon ihmisiä.
Alla kuvasarja tyttäreni ottamia kuvia kamerallani. Olimme B-alueen etuosassa, eli aika lähellä lavaa.

Odotusta, odotusta, odotusta.....

Lavan valot
Näin se alkoi.

Ne kuuluisat pakarat :o)



She´s not me

Valokuvatorstai

Aiheena "parasta kesässä"




Parasta kesässä on helteiden lisäksi puutarhapalsta, jossa on ollut ihana tehdä kesä hommia ja joka nyt tuottaa satoa. Miten hyvältä tuntuukaan keittää oman pellon pottuja ja tehdä kasvishöystöä jossa on itse kasvattamaa kesäkurpitsaa ym. ihanuuksia.
Kuvan tyttö on ihana aina, kesät talvet :o)

Mitä tähän nyt voi enää sanoa

Jos aviopuolisot eivät viihdy toistensa seurassa, avioliitosta tulee korttipeli, jossa toinen fuskaa voittaakseen ja toinen jotta ei häviäisi
Michel André




Kun näen onnellisesti rakastavan parin,
tunnen aina mitä syvintä surua, sillä tiedän,
että rakkauden toiveet eivät kerta kaikkiaan voi täyttyä.
Nikolai Berdjajev




Kukaties elän
vielä niin kauan että
alan kaivaten,
leppoisasti muistella
tätä murheeni aikaa.
KIYOSUKE suom. Tuomas Anhava