Rankka päivä

Tänään oli harvinaisen paska päivä.
Olin kolme tuntia, kolmen TYKY-kuntoutuksessa olevien työntekijän henkilökohtaisessa kuntoutuspalaverissa, jossa haettiin ratkaisuja työssä jaksamiseen ja yleensäkin koko työhön.
Kolme erilaista tarinaa.
Ensimmäinen oli motivoitunut ja keskustelu antoisa, toinen siinä ja siinä ja kiikun kaakun, kolmas kaunisteli totuutta ja syytteli.
Olo on kuin kuin jyrän alle jääneellä lutikalla, henkisesti ajatellen.

Päällikköni kuiskasi lähtiessäni: hienosti toimittu esimiehenä.
Perkele, voihan se niinkin olla, se työminä, mutta miten sen saa jäämään kotiin ettei vaivaa ja mielessä pyöri yön hiljaisina tunteina.
Asiat joista puhuin olivat oikeita, ei siinä mitään, mutta rasittaa vain välillä olla se jonka niistä pitää keskustella. Ja miksi niitä kasaantuu niin paljon.

Olen miettinyt sitä, miksi kaikki asiat pamahtavat päähän yöllä kun herään. Heti, välittömästi herätessä rumba pyörii päässä ja vaikka kuinka koettaa olla ajattelematta, niin jostakin taas pujahtaa ajatuksiin joku ongelma.
Pakko nousta ylös, hakea lehti ulkoa postilaatikosta ja lukea se syöden jotain pientä. Sen jälkeen saattaa olla mahdollisuuksia jopa saada jälleen unen päästä kiinni.
Eihän siinä mitään jos sais nukkua aamulla, mutta kello on armoton ja herättää 5.30.

Päännollausohjeita koetan järjestää lukemalla illalla aina kirjaa, mennä nukkumaan vähän myöhemmin kun aiemmin mennessä herää takuuvarmasti. Jumpan rasitukset auttavat aika kivasti ja siellä ei ainakaan tarvitse ajatella muuta kuin itseään.
Alkoholi ei auta mitään, se vai tuo levottoman yöunen ja eipä se muutenkaan mitenkään helpota oloa eikä eloa.

Onneksi ei näitä päiviä ole ihan koko ajan, muuten saattaisin olla zombie kaiken aikaa.

Pomo

Meillä on uusi johtaja. Aloitti elokuun alussa.
Paluumuuttaja Raahesta. Vaalea, hoikka, 42v, tehokkaan oloinen, hyvin koulutettu niin teoriassa kuin työelämässäkin. Tehnyt pitkän työuran kilpailevassa yksityisessä firmassa, koulutus: restonomi, teknikko, opettaja..
Tuli tänään katsastamaan työyksikkömme.
Käteltiin ja juteltiin pikaisesti kesken kiivaimman oppilasruokailun. Hän oli liikenteessä palvelujohtajan kanssa ja mitenkäs sitä muuten talon touhun näkee, kuin menemällä linjastoon ja ruokailemaan.

Annoin heidän syödä rauhassa ja ruuhkan hellitettyä menin pöytään kyselemään miltä touhu ulkopuolisen silmin näytti.
Uusi johtaja yllätti minut kybällä kertoen, että hän tuntee minut vuosien takaa. Oli kuulemma ollut 9. luokkalaisena TET-harjoittelussa siinä päiväkodissa jossa olin töissä. Hän muisti minut kuulemma reippaana, iloisena ja tehokkaana ihmisenä, jota hän katsoi ylöspäin ja jonka vaikutuksesta valitsi ateria/catering alan elämäntyökseen. Muistaa jonkun resepinkin minulta ottaneen ja ilmoitti vielä kohteliaasti että kello on kuulemma minun kohdallani vallan pysähtynyt. Ihan olen saman näköinen kuin silloinkin :o) No joo, saahan sitä sanoa.

Vastasin, etten muista hänestä tai harjoittelustaan mitään. Hän ymmärsi sen kyllä, niin paljon päiväkodissa kulki lastentarhanopettajiksi opiskelevia, harjottelijoita ja TET- oppilaita ym. porukkaa.

Täytyy sanoa, että olipa mukava kuulla jollekin jääneeni positiivisesti mieleen ja että olen onnistunut luomaan hyvän kuvan omasta ammatistani, jopa niin paljon että se ohjaa nuoren samalla alalle.

Onko tämä omakehua?
Antaas olla vaan, ihan täällä ollaan rinta rottingilla :o)

Venyttelyä ja aivojumppaa

Lauantaipäivä.
Työpäivä.
Tiimipalaveri.
Ensin kuntokeskukseen klo 9.00 fysioterapeutin vetämään syvävenyttelyyn.
Pitkiä, sitkeitä venytyksiä keholle, kitaramusiikkia korville, naisia mutkalla ja kierteellä pitkin lattiaa.

Sen jälkeen koululle.
Mehua ja pasteijoita, pitäähän mahdolliset kulutetut kalorit saada takaisin
Kalvosulkeiset (viittomakielen tulkki pyytää minua puhumaan hitaammin :o)
Ruokaa
Keskustelua.
Muutama kalvo jälleen kankaalle.
Keskustelua lisää, hyviä ideoita, tulevaisuuden pohtimista, iloa, naurua.....
Kotiin.

Pää täynnä päivän teemoja.
Onnistumisia, vain yx pikku moka, muutosideoiden toteuttamismahdollisuuksien todennäköisyys (hieno lause... :-)
Päänsärky

Ulos
Suksille, aurinkoon, raittiiseen ilmaan.

Ja sinnehän se jäi, päänsärky ja työ.

Mikä on normaalia?

Tänään töissä piti taas säätää sijaisuuksia kun porukkaa on sairaslomalla, kuka pitkällä ja kuka lyhyemmällä. Yksi työntekijä kysyi milloin päästään normaaliin rytmiin?
Normaaliin?
Tämähän on normaalia tänä päivänä. Kun joku sairastuu, niin sijaisia ei heti oteta, vaan koetetaan selvitä päivä tai pari sillä väellä joka töissä on.
Ne jotka ovat töissä väsyvät ja ärtyvät ja sairaslomalla olevat tuntevat huonoa omaatuntoa !
Työ on välillä sellaista hulabaloota ettei mitään rajaa. Omia voimavaroja koetellaan päivittäin ja nimenomaan henkisiä voimavaroja. Eihän fyysinen työ niin voimille käy, mutta henkilöstöasiat senkin edestä ja ne jumalattomasti lisääntyneet web-lomakkeet.
Mitenkähän meidän käy jos tietojärjestelmä romahtaa, kun lähes kaikki liikelaitoksen ja yksiköiden päivittäisetkin asiat ovat sähköisessä muodossa?

Mites käy jos oma pää romahtaa? Jos ei uskokaan itseensä ja siihen että osaa ja taitaa, että on hyvä siinä mitä tekee ja että se riittää? Ja jos se riittää itselle niin riittääkö se muille?
Miten jaksaa motivoida ja kehittää työyhteisöä?

Paljon kysymyksiä ja vähän vastauksia.