lauantai 23. toukokuuta 2009

Lamaa vastaan

Kaupungissamme on menossa kova säästökuuri. Kaupunkilaisia kehotetaan osallistumaan säästötalkoiden ideointiin ja näin myös haetaan osallistumista ja sitoutumista tulevan kurjuuden jakamiseen.
Tosiasiahan on, että pakko on jostain säästää, mutta arvokysymys onkin se mistä säästetään.
Avustuksia maksetaan vain kaupungin perustehtävää tukeviin tarkoituksiin
ja strategisesti ja elinkeinopoliittisesti merkittäviin kohteisiin, eli uhan alla ovat nuoriso, kulttuuri ja liikunta-avustukset.
Kouluja on lakkautusuhan alla 6.
Sivukirjastoja ja nuorisotiloja lakkautetaan.
Eläkkeelle jääneiden tilalle ei palkata uutta väkeä.
Toiminta-avustusten lakkauttaminen uhkaa Routaryhmää, Pohjoisen tanssin aluekeskustoimintaa ja Kulttuuriosuuskunta G-voimaa.
Ja paljon muuta......
...ja näillä toiminnoilla pitäisi säästää 20,1 miljoonaa vuoden 2014 loppuun mennessä.

Hohhoijaa........

Tänään kaupungin keskustassa otettiin kantaa lamaan ja sen tuomaan synkkyyteen. Teatterin keinoin he halusivat luoda toivoa ja uskoa tulevaisuuteen, ei maailma tähän lopu eikä mahdollisuudet.


lamaaaaa..... säästä...... vähennä palkkasi....kiristä....

KURJAAAAAAA........

Kurjuutta lietsovat......

Positiiviset.....
"Meidän on uudesta luotava maa, raukat vain menköhöt merten taa!"




Kainuun Karhu herää..........




Kainuun Karhu Jyrähtää epätoivoa vastaan

1 kommentti:

Satu kirjoitti...

Jaa täällä tällainenkin ollut :o
Minä oon ihan pimennossa kajaanin tapahtumista..

Mutta sen cd-kortin juju..En nyt ihan ymmärtänyt, mutta siinä tosiaan on toimimaton cd-levy, jonka päälle kiinnitin 3D hologrammiruusun..