maanantai 18. toukokuuta 2009

Kallista

Olemme harkinneet uuden grillin ostamista.
Käytössämme on kaksi pallogrilliä, hiili- ja kaasumallinen. Hiiligrilli keikkuu ja pohjakin näyttää uhkaavan ohuelta, se matkaa grillien hautuumaalle pikapuoliin.

Kävimme siis katselemassa millaista tarjontaa grilleistä löytyy. Haluaisimme grillin, jossa olisi parila ja ritilä, sekä sivukeitin. Koko ja hinta kohtuullinen. (emäntä kun on kokoa 153cm)
Kaupoissa on mieletön määrä juuri em. grillejä, erona vain koko ja hinta.
Kalleimmat n.1600 ja halvimmat n. 140. On mustaa metallia tai rosteripintaa, kahdella tai kolmella polttimella, sivukeittimiä yksi tai kaksi tai ei ollenkaan. Yhdessä oli jopa vesihana ja allas mukana.
Seisoin niiden isojen edessä ja pohdin josko jakkaran kanssa yltäisin kuumia herkkuja kääntelemään, vai pitäisikö grilli upottaa kenties maahan.
Huono idea.

Hintoja katsellessa tuli mieleen edesmennyt vanha isäni, joka vietiin kauppaan ostamaan uutta imuria rikkoutuneen tilalle. Isä katseli imureita ja hintoja, äimistellen niiden kalleutta. Kauppiaan esitellessä jotain kalliimpaa imuria kysyi isä "Onko se kullattu?"
Velipojalla riitti naurua vielä kotimatkallakin, varsinkin muistellessaan myyjän hämmentynyttä ilmettä.

Minulla tuli kyllä sama ajatus kuin isällä, että mikähän näissäkin noin jumalattomasti maksaa.
Eipä siis vielä ostettu minkäänlaista grilliä. Täytyy vielä etsiä ja pohtia josko mieluinen kohdalle
löytyisi.

Kuvassa rosteripintainen malli maksaa 1695€ ja tuo musta taas 169€. Siinäpä sitä vaihtoehtoja ääripäistä.







Jos olisi oma talo ja piha, niin itse rakentaisin kesäkeittiön. Siinä olisi puuhella, takka, grilli ja kaapisto keitto- ja tarjoiluastioille. Oikeastaan se pitäisi olla katettu tila johon mahtuisi myös pöytä ja jonka voisi suojata syksyllä tuulelta ja roskilta.
Tähän rivarin pihaan ei ihan noin suurellista kannata suunnitella, mutta jotain siihen suuntaan kuitenkin.
Lämpimiä kesäpäiviä ja iltoja odotellessa.

Ei kommentteja: