sunnuntai 8. helmikuuta 2009

Flunssaa ja kameleja

Olen julmetunmoisessa flunssassa.
Miten ihmisen poskionteloita voi jomottaa näin paljon :(

Kun en jaksa lukea, niin katselen tallennettuja ohjelmia. Kaikkien "äksön" elokuvien seassa oli
tallessa Teemalla marraskuussa 08 esitetty näytelmä/elokuva "Tarina itkevästä kamelista".
Elokuvan tapahtumat sijoittuvat Etelä-Mongoliaan, Gobin autiomaahan. Se kertoo kamelista, joka synnytettyään valkoisen vasan ei halunnut ruokkia sitä. Elokuva kertoo samalla perheyhteisöstä, jossa elää aviopari kolmen lapsen ja neljän isovanhemman kanssa ankarissa autiomaan olosuhteissa.

Elokuva on hidastempoinen, rauhallinen kertoen ihmisen, eläinten ja luonnon yhteiselämästä. Ruokana näytti olevan pääsääntöisesti maitotuotteita, joita syödään kulhoista lattialla istuen. Lapsia hoitavat kaikki ja eläimiä kohdellaan hyvin.

Perhe koettaa saada kameliemoa syöttämään vasaa, mutta äkäinen emo vain tuuppii vasaa pois. Kun mikään muu ei auta, niin pojat lähtevät kameleilla ratsastaen kuntakeskukseen hakemaan musiikin opettajaa. Tarkoituksena on saada musiikin vomalla kamelin äidinvaistot heräämään.
Poikien matka on hauskaa katsottavaa.
Aikanaan musiikin opettaja tulee mootooripyörällä paikalle ja niinpä sitten ensin kaksikielinen soitin ripustetaan kamelin selkään tuulen soitettavaksi ja sen jälkeen soittaja soittaa ja perheen äiti laulaa kamelille silittäen sitä koko ajan kyljestä.
Happy End siitä tulee kuten odottaa sopii, mutta silti, ihanan kaunis tarina.

Elokuvan ihmiset ovat sinuja maan kanssa osaten elää luonnonvoimien ja maan henkien mukaan.
Tällaisia elokuvia katsoessa ymmärtää, miten kaukana olemme oikeasti luonnomukaisesta, luontoa kunnioittavasta elämästä. Elokuvassakin käydään rukoilemassa ettei ihmiskunta tuhoa maapalloa ja muistutetaan etteivät luonnonrikkaudet ole vain meidän sukupolveamme varten.

Summa summarum.
Oikein hyvä elokuva, varsinkin juuri tähän olotilaan.

Suosittelen.

Ei kommentteja: