Sinä päivänä tuuli todella kovaa ja välillä puut huojuivat vinhasti. Koetin ottaa videolle tuulen aiheuttamaa kohinaa ja viuhketta, mutta ei se oikein onnistunut. Metsä näytti upealta ja tuuli voimakkaalta.
Itse tykkään puolukoista ja mustaherukoista valmistetusta hyytelöstä. varsinkin mustaherukkahyytelö on erinomaista broileriruokien seurana. Pilttipurkit ovat oivallisia hyytelön säilytykseen. Ne ovat juuri sopivan kokoisia ja vievät vähän tilaa jääkaapista.
Pakastimessa on mansikoita 10kg ja mustikoita ja vadelmia joitakin kiloja.
Puolukasta ja kesäkurpitsasta tulee myös hyvää hilloa. Chutney-säilykkeitä en ole vielä koskaan tehnyt, mutta mieli tekisi. Viime kesänä tein kirsikoista hilloa pieniin purkkeihin. Tykkäsin niistä paljonkin, muille ne niin maistuneetkaan. Pidän kirsikoista muutenkin. Ostan niitä kesäisin aina monta kiloa ja syön kaikki itse :o)
Tulee mieleen Huovisen Hamsteri-kirja. Siinähän Hamsteri säilöi kellarin täyteen kaikenlaista satoa, paitsi ettei hän niitä syödä voinut, koska silloin olisi tullut kolo täydelliseen purkkiriviin. Hänen tavoitteenaan oli täysi kellari, ei niinkään sadon nauttiminen.
Siinä mielessä minussa ei liene hamsterin vikaa.
Kyllä syksy on hienoa aikaa :-)
1 kommentti:
Ja ainakin tyär syö, jos ei muut... HAHAH! Meidän kelariin mahtuu purkkeja. Ensi viikonloppuna tehdään muuten ne kurkut! Lauantaina? Ja mulla on vihreitä tomsuja kans.
Lähetä kommentti