torstai 5. maaliskuuta 2009

Vettä elefanteille

Sain eilen kirjastosta Sara Gruenin kirjan Vettä elefanteille ja luin sen tänään loppuun.

Kyseessä oli taas sellainen kirja, jota ei olisi käsistään malttanut laskea ennen tarinan päättymistä. Tulihan sitä yöllä melkein klo 02.00 luettuakin.

Laitan tuohon alle vähän kirjan sisällöstä, Se ei silti kerro liikaa, kannattaa koko kirja lukea.

Suosittelen :o)

Yhdeksänkymmenvuotias Jacob Jankowski inhoaa elämäänsä: omaa raihnaisuuttaan, muita vanhainkodin asukkaita ja sen mautonta ruokaa. Päivät kuluvat samanlaisina, kunnes lähistölle saapuu kiertävä sirkus. Menneisyyden muistot valtaavat elävinä Jacobin mielen.

Jacob on 23-vuotias eläinlääketieteen opiskelija, kun hänen vanhempansa kuolevat auto-onnettomuudessa. 1930-luvun Amerikassa on suuri lama. Jacobin täytyy itse alkaa tienata elantonsa. Sattumalta hän päätyy junaan, joka kuuluu kiertävälle sirkusseurueelle. Tästä alkaa Jacobin uusi elämä, johon kuuluu uusia ystäviä, loistetta ja tuskaa, rakkautta ja intohimoa. Sirkus on lumoava, mutta sisäisen hierarkiansa vuoksi myös armoton paikka, johon ei ole välttämättä helppo sopeutua. Pikkuhiljaa Jacob kotiutuu. Hän tutustuu sirkuksen kauniiseen tähtiesiintyjään Marlenaan ja tämän aviomieheen, äkkipikaiseen eläintenkesyttäjään Augustiin. Hän rakastuu Marlenaan, mutta joutuu pitämään tunteensa kurissa. Yhdessä kolmikko yrittää löytää yhteisen sävelen sirkuksen uuden tulokkaan, Rosie-norsun kanssa.


Ei kommentteja: