lauantai 29. marraskuuta 2008

Maito


Navettarakennus sisälsi karjasuojan lisäksi liiterin jossa oli puita, pyörät, sukset ja kaikkea roinaa sekä kesäisin jäälohkareita sahanpurun sisällä maidon jäähdytystä varten, navetan ylisen jossa säilytettiin kuivaheinää, karjakeittiön, saunan ja tallin. Navetan takana oli lantala ja ulkohuussi.
Karjasuojassa oli muistaakseni 6 partta lehmille, 3 karsinaa vasikoille ja sialle sekä talli jossa oli hevonen.

Lehmät lypsettiin käsin ja lypsetty maito valutettiin tonkkiin maitosiivilän kautta. Täysi maitotonkka laitettiin navetan eteisessä oleviin kylmällä vedellä ja jäillä jäähdytettyihin neliskanttisiin syvennyksiin odottamaan aamua ja vientiä maitolaiturille. Meijeriauto kiersi kyliä ja haki tonkat kyytiinsä palauttaen samalla tyhjät tonkat. Maitotonkat olivat 40-50 litraisia ja ne oli numeroitu tunnisteeksi maitotiliä varten.
Maidon hinta määräytyi rasvaprosentin mukaan. Mitä rasvaisempi maito, sitä parempi tili. Maidon rasvaisuutta seurattiin maatiloilla kiertävän tarkkailukarjakon toimesta. Hänellä oli mukanaan lapsen silmin katsoen ihmeellisiä pieniä lasipulloja, pipettejä, kemikaaleja ja "mylly". Maitoa laitettiin mittapulloihin ja niihin lisättiin rikkihappoa sekä amyylialkoholia. Sen jälkeen pullot laitettiin ympyränmuotoiseen laitteeseen kannen alle ja sitä pyöritettiin kammella. Pyörimisnopeus oli yli 1000krs minuutissa.
Muistan aina kuinka kiinnostavaa oli seurata hänen työtään ja kuinka lapsia aina varoitettiin koskemasta vaarallisiin rikkihappo ja alkoholipulloihin. Se mylly oli myös vinha laite ja se piti mukavaa ääntä pyöriessään.

Meijeriauto toi myös tyhjien tonkkien mukana taloon tilattuja tuotteita kuten juustoa, piimää ja rahkaa. Ne tietysti vähennettiin suoraan maitotilistä. Juusto oli Edamia ja ihanan pehmeää ja tuoretta. Rahkaa tilattiin harvoin, kun äiti ei oikein osannut sitä käyttää mihinkään(tai ainakin luulen niin)
Viiliä äiti teki itse. Maitoa laitettiin kuppeihin ja jätettiin ikkunalle "viiliytymään"vuorokaudeksi. Valmis ihanan samettisen rasvakerroksen pinnalleen saanut viili laitettiin kylmään odottamaan syömistä. Viiliä söi vain äiti ja minä, samoin kuin piimää. Muille ne eivät kelvanneet silloin eikä taida kelvata sisaruksille vieläkään.
Maito oli täysmaitoa ja se oli pääsääntöinen ruokajuoma sekä pullan että ruokien raaka-aine.

Kesäisin kun lehmät päästetiin laitumelle maidon maku muuttui muutamiksi päiviksi pahan makuiseksi. Se johtui lehmien muuttuneen ravinnon takia. Maitoa kutsuttiin ruohomaidoksi, eikä sitä kyllä juonut erkkikään, niin oudolta se maistui.
Kesäisin lehmät lypsettiin laitumella. Lehmä kytkettiin aitaan ja istahdettiin jakkaralle lypsylle. Maitotonkat siivilöineen tuotiin veräjälle maitokärryillä ja lypsyn loputtua vietiin jääveteen jäähtymään.
Kärpäsiä karkotettiin lehmisavuilla ja sai sitä savua lypsäjäkin silmiinsä, välillä ihan liikaakin. Muutaman kerran lehmä potkaisi lypsysangon nurin yrittäessään hätistää kärpäsiä takajalan potkulla ja joskus se potku osui lysäjän jalkaan tai reiteen. Voi hitto miten imakasti se sattui. Siinä sai lehmä kuulla kunniansa kun meikä pomppi vieressä kipukohtaa pidellen. Yleensä lehmä käänsi päänsä ja katsoi suurin ruskein silmin hyvin hämmästyneen näköisenä ja täysin tietämättömänä aiheuttamastaan mustelmasta tai ruhjeesta. Ole siinä sitten vihainen.

Äiti meillä yleensä lypsi lehmät ja joskus isosiskoni. Hänen muutettuaan pois kotoa minun piti opetella lypsämään kun toinen sisareni ei jostain syystä sitä hommaa koskaan tehnyt.
Kun äidiltä katkesi kylkiluu kaatuessaan vesisangon kanssa tai kerran murtui ranne myös liukastumisen seurauksena niin minun piti lypsää silloin lehmät niin aamuin kuin illoin. Iltalypsyt olivat ihan ok, mutta aamulla olisi niin väsyttänyt ja ensimmäistä lehmää lypsäessä käsiin sattui vietävästi. Toisen lehmän kohdalla käsiin tuli jo voimaa niin paljon että loppu olikin rutiinia.
Isä teki muut navettatyöt ja nosteli tonkat jäähtymään.
Toisaalta oli mukavaa lypsää lehmiä ja miettiä kaikenmaailman asioita siinä lehmän kupeella istuessa, pään nojatessa lehmän kylkeen. Ei ollut mitään kiirettä ja lehmä märehti tyytyväisenä ja katsahti välillä hyväksyvästi lypsäjää.
Kesäaamuina oli oma tunnelmansa lypsää ulkona varhain aamuauringon alkavassa lämmössä ja lintujen huumaavassa viserryksessä. Kissat pyörivät ympärillä odottaen maitoa ja muistan monesti miten aamuväsymys ja äreys hävisi siinä lypsyjakkaralla istuessa.
Lehmät ovat rauhallisia ja niillä on viisaat ja kauniit silmät.

Vieläköhän osaisi lypsää ja mahtaneeko nykylehmät osata olla lypsäjän kanssa kun ovat niin koneisiin tottuneet. Tuskinpa vain, aika muuttuu ja sen mukana ihmiset ja myös eläimet.

2 kommenttia:

Leenuska kirjoitti...

Kyllä se toinenkin sisko lypsi, vaikka kieltämättä myöhemmässä iässä aloittikin kuin sinä. Muistan miten lypsin Omaa. Se potki kamalasti navetassakin. Kun se yritti, niin sanoin "elä viitti" tai "no", se katsoi minua ja lopetti potkimisen. Ei sitä oikein kukaan halunnutkaan lypsää kun se oli semmonen. Ja äidin mukana olin lääkärissä silloin kun se käsi murtui. Jouduin juoksemaan käytävälle kun ne alkoi vetää sitä kättä paikalleen, minua alkoi pyörryttää niin hirveesti kun näin miten hirveästi se äitiä sattui. Ja kyllä minä "avustin" sinua siinä lypsyhommassa silloin.

Huhtikuunnoita kirjoitti...

Niin, eiköhän meistä kolmesta likasta kaikki lypsäneet jossain vaiheessa elämää.
Kyllä varmaan avustitkin, minä vain kirjoitan sen, mitä sillä hetkellä muistan. Jälkeenpäinhän sitä tulee kaikkea mieleen, kun avaa ajatuksensa muistoille. Kaikkeahan ei saa sanoiksi paperille, tai oikeammin koneelle.