Reitti kulki lapsuudesta tuttujen paikkojen kautta. Kotitalon paikalla on vieraat asujat ja isot mäet näyttävät niin pieniltä. Lentokenttä on paikallaan ja koulu. Tosin koulun pihalla on nykyään kioski ja pyörätiet kulkevat lähes joka paikassa.
Paltaniemellä muistelin uimakouluja joita aina kesäisin pidettiin. Mummola oli myös siellä ja se kuvakirkko, jonka kuvia käytiin joskus ihmettelemässä.
Kirkkoaholla pysähdyin vanhan kouluni pihalle mehua juomaan ja venyttelemään jalkoja. Koulurakennus on ulkopuolelta ihan samanlainen kuin rakennusvuonna1963. Sisäpuolelta se on muutettu moneen otteeseen. Oppilaita koululla on vielä runsaasti, ei ehkä ole ensimmäisten lakkautettavien koulujen joukossa.
Lehtomäessä, kotikylässä on paljon uusia taloja rakennettu, mutta vahatkin ovat vielä paikallaan. Paitsi oma kotitaloni, joka purettiin vuosia sitten. Isän raivaamalla maalla asuvat vieraat ihmiset.
Kaunis kylä ja vielä siellä minullakin on maapläntti mäenrinteessä :o)
Kuluntalahdessa muistelin erään talon kohdalla kuinka äiti kävi siinä hierottavana. Kuljimme linja-autolla ja olin mukana, koska olin liian pieni jäämään kotiinkaan.
Äiti makasi pöydällä peiton alla ja täti hieroi hänen paljasta kroppaansa milloin mistäkin kohdasta, jalkoja, käsiä, selkää ja äiti ähki kun hierominen teki kipeää kovan työn kivettämiin lihaksiin. Minä leikin pihalla ja kävin välillä sisällä tarkistamassa että äiti varmasti oli vielä paikalla.
Hieromisen jälkeen juotiin kahvia ja odotettiin linja-autoa. Äiti oli raukea ja väsynyt.
Takkarannantielle kääntyessä katselin tietä, joka vei Karhuntörmälle. Siellä kävimme uimassa koko lapsuusajan, vaikka kotoa olikin matkaa melkein 10km. Rannalla oli jyrkkä rinne veteen ja ranta oli tosi matala. Sai kävellä pitkälle ennen kuin tuli niin syvää että aikuinen saattoi uida. Meille lapsille ranta oli oikein sopiva.
Kuumina hellepäivinä uimisen vilvoittava tunne ehti hävitä melko joutuin, kun pyörällä sinkutettiin takaisin kotiin. Yleensä olimme hikisiä ja janoisia koko sakki. Äiti muuten sanoi joka kerta kun uimaan mentiin "Tietäkää, että selekähän saatte, jos hukutte".
Ei hukuttu.
Särämän kohdalla piti oikein pysähtyä ja ottaa kuva.
Tällä pikkujoella tai paremminkin purolla kävin ensimmäisen kerran ongella velipoikien kanssa. Pojat laittoivat madon koukkuun ja sitten odotin jännittyneenä saanko kalaa. Sitten nykäisi ja nostin ongen kijuen kurkku suorana: kala kala, kala......Pojat käskivät olla hiljaa tai muuten ei enempää kaloja saadakaan. Koetin olla hiljaa mutta oli se vaikeaa ilon kupliessa sisällä ja ylepyden loistaessa kasvoilta.
Se kala oli varmasti särki.
Loppumatka sujui taistellen vasten väsymystä ja vastatuulta.
Matkaa kertyi 36km ja pyörä pelasi loistavasti, vaikka onkin mummomallia :o)
Pyörässä on hyvä ajoasento ja kulku on kevyttä.
Taitaa tulla tälle keväälle ja kesälle useampiakin pyöräretkiä ajettavaksi.
