Äitini syntyi Kauhajoella, Etelä-pohjanmaalla nelilapsisen perheen esikoiseksi.
Elettiin aikaa, jolloin Suomi oli Venäjän alainen maa, eikä lukutaito ollut kaikille itsestään selvää. Äitini äiti ei osannut lukea eikä kirjoittaa, mutta paappani osasi molempia, tosin kirjoittaa hyvin yksinkertaisesti, ilman välimerkkejä ja isoja kirjaimia. Kaksi hänen kirjoittamaansa kirjettä on onneksi tallessa. Ne on kirjoitettu joskun 1930 luvulla.
Perhe eli taloudellisesti köyhää elämää, mutta kannusti lapsiaan opiskelemaan ja hankkimaan koulutuksen tulevaisuutta varten.
Äitini kouluttautui tarkkailukarjakoksi, eli hän mittasi maatiloilla maidosta valkuais- ja rasvaprosentit. Maidon hintahan oli sitä parempi mitä rasvaisempaa se oli.
Äitini meni naimisiin ennen sotaa ja jäi sotaleskeksi oltuaan naimisissa alle vuoden, eli sodan alkuvaiheessa.
Sodan jatkuessa äitini meni Lotaksi rintamalle ja tapasi siellä isäni, joka oli rintamalla koko sodan ajan, 5 vuotta. Sodan lopulla he menivät naimisiin ja asettuivat lopulta asumaan rintamamiestilalle, jonka isä raivasi ja jonne rakensi navetan sekä talon perheelleen. Lapsia syntyi 6, joista vanhin menehtyi vauvana. Se oli sitä sodan jälkeistä aikaa, jolloin ei neuvolatoiminta vielä ollut hyvällä tolalla.
Kaksi viimeistä lastaan äiti sai ollessan yli 40 vuotias, mutta hän oli nuorekas ja näytti ikäistään nuoremmalta ihan vanhaksi asti. Hiuksetkaan eivät harmaantuneet, vaan pysyivät pehmeän ruskeina loppuun asti.
Elämäntyönsä äiti teki pienviljelijän emäntänä karjanhoidossa.
Hän oli taitava käsitöiden tekijä, luoden itse loimet ja kutoen kangaspuissa kaikki kotimme matot. Ompelutaito ei välttämättä ollut kaikkien vahvinta aluetta, mutta hänen tekemiään vaatteita lapset saivat silti pitää. Köyhän on osattava kaikenlaista.
Yhteiskunnallisesti äiti oli aktiivinen ja hän toimikin kauan kunnan sosiaalilautakunnan jäsenenä ja kylän pienviljelijäyhdistyksen toimeenpanevana voimana.
Pohjalaisena ihmisenä hän oli suora ja reilu. Hän luki mielellään silloin kuin ehti ja aina oli neulepuikot käsissä. Kova elämä taloudellisesti ja fyysisen työn paljous rasitti kehoa ja niinpä hän ei saanutkaan elää kuin 73 vuotiaaksi, sydämen pettäessä joulun alla 1984.
Skannasin muutaman kuvan äidin vanhasta valokuva-albumista. Kuvissa on nuori nainen, elämänsä alussa, rakastuneena nuorikkona, elämä toiveita täynnä.
Pyykkipäivä. Äitini kuvassa huivipäisenä oikealla.
Tarkkailukarjakon työtehtävässä jonkun karjatilallisen kotona.
Hyvää syntymäpäivää äiti!
3 kommenttia:
kirjoitin päiväkirjaa ja päiväystä laittaessani tajusin mikä päiva on menossa.
olet kirjoittanut ihanan koosteen äitimme elämänkaarelta.
kiitos sinulle!
Niinpä. Ajan kulua on vaikea ymmärtää. Jokaisella meillä on oma tarinamme. Joihinkin asioihin voimme hyvinkin vaikuttaa, mutta on asioita, kuten sota joka muuttaa suunnitellun käsikirjoituksen toisenlaiseksi.
Toisaalta, ilma tätä muutosta ei sinua eikä minua olisi olemassa.
Hei!
Olet kirjoittanut aivan ihanasti äidistäsi ja hänen elämästään/elämänkaarestaan.Kirjoituksestasi päätellen voisin kuvitella että vaikka elo ja olo oli niukkaa,niin silti kuitenkin rikasta ja kuitenkin oli laittaa vaatetta päälle ja leivän päälle voita.Nykypäivänä,kun eletään yltäkylläisyydessä ja kaikkea on tarjolla ja kaupasta saatavilla,ei itsetehtyä osata arvostaa.Kiitos!
Lähetä kommentti