sunnuntai 30. elokuuta 2009

Pahuus

VIHOLLISEN LUOMINEN

Aloita tyhjältä kankaalta.
Luonnostele sille miesten, naisten ja lasten hahmoja.

Upota iso pensseli
omaan tiedostamattoman pimeytesi syövereihin
ja värjää muukalaisten hahmot
varjojen synkin sävyin.
Piirrä vihollisesi kasvoille kaikki se kateus,
viha ja välinpitämättömyys,
jota et uskalla tunnustaa omaksesi.
Häivytä kasvoista kaikki suloinen ja yksilöllisyys.
Pyyhi pois pieninkin viittaus niihin lukuisiin rakkauksiin,
toiveisiin ja pelkoihin,
jotka välkkyvät heidän sydäntensä loputtomissa syvyyksissä.
Väännä heidän hymyilevät suunsa julmaan irveen.
Raasta liha heidän luidensa päältä,
kunnes jäljellä on enää kuoleman hahmoton luuranko.
Liitoittele jokaista piirrettä,
kunnes ihminen muuttuu pedoksi, tuholaiseksi, hyönteiseksi.
Maalaa taulu täyteen ikiaikaisten painajaisten uhkaavia hahmoja
- paholaisia, demoneita ja pahuuden palvelijoita.

Kun taulusi on valmis, voit tappaa heidät vailla syyllisyyttä,
teurastaa tuntematta häpeää.

Ethän tuhonnut muuta kuin Jumalasi vihollisen.


Faces of the Enemy
Sam Keen




Oheinen runo on kopsattu Juan Gomez-Juradon kirjasta Taivaspaikka, alkusivulta.
Kirja sinänsä on melko tylsä, tyhmä ja ennalta arvattava. Se kertoo Liitonarkin etsimisetä Jordanian autiomaasta ja pahiksia siinä ovat pääasiassa ääri-Islamilaiset Jihad-taistelijat ja muitakin idiootteja kyllä löytyy. Kovasti kirjassa ihmisiä tapetaan, henki on halpaa.
Kirja kuitenkin pani taas miettimään onko ihminen peto.

Minua välillä pahasti ahdistaa ihmisen pahuus. Mitään ei ihmiskunta ole oppinut, samanlaista vihaa ja tuhoa tapahtuu tänään kuin vaikkapa 1500 vuotta sittenkin. Vanha testamenttikin on täynnä tappamista, puhumattakaan keskiajasta.
Uskonnon varjolla tapetaan nyt kuten ennenkin.
Fanaatikkoja.
Itsemurhapommeilla tappamalla uskotaan asioiden muuttuvan pommittajien haluamaan suuntaan, Tutseja tapettiin satoja tuhansia ilman että muualla maailmassa asiaan mitenkään reagoitiin, eikä kukaan ei voi väittää ettei tiedonkulku pelaisi.
Saksan holokaustia yritetään muuttaa taruksi ja Stalinin mainetta puhdistaa.
Afganistanin Talebanit, Venäjän ihmisloukkaukset, Pohjois-Korean nälänhätä ja mieletön yhteiskunta, Sierra-Leonen lapsisotilaat ja kansalaiset joilta toinen käsi on isketty irti...onhan näitä.
Sitäkään en voi ymmärtää, kuinka tappeluissa nykyään aina potkitaan maassa makaavaa päähän.
Kuinka lapset koulussa huorittelevat toisiaan ja miten helposti käsi nousee iskuun.
Miksi musta puolemme pääsee niin helposti valloilleen, eikö ihmisellä ole itsekuria eikä tajua siitä missä raja kulkee?

Miksi hyväksymme lapsilta kirosanat ja nimittelyt?
Minua hämmästytti esimerkiksi hammaslääkärini, jota murrosikäinen poikansa nimittelee idiootiksi, tyhmäksi lehmäksi ja hän vain totesi ettei välitä siitä!!!
Herranen aika!
Miten aikuinen voi hyväksyä lapseltaan moista käyttäytymistä? Miksi aikuiset eivät uskalla olla AIKUISIA, vastuuntuntoisia ja vahvoja?
Luin kerran jostain " Vanhemman tärkein työ on opettaa lapsilleen pettymyksiä" Nykyvanhemmat eivät uskalla tai halua tuottaa minkäänlaisia pettymyksiä lapsilleen. Kaikki annetaan aina periksi uskoen sen olevan parasta mitä jälkeläiselleen voi tehdä.
Kuitenkin me kaikki joudumme kokemaan pettymyksiä, isoja ja pieniä, merkittäviä ja merkityksettömiä.
Jotkut nuoret miehet tappavat tyttöystävän ja itsensä kun tulee ero. He eivät osaa käsitellä pettymystä.

Kuuntelin radiosta kun erästä Puolustusvoimien kenraalia haastateltiin. Hän sanoi että kun nyky sotilaalle sanotaan joku tehtävä, niin sotilas alkaa jankuttamaan uskoen siten saavansa muutettua komennon. Hän ei tajua sanan EI tarkoittavan sitä mitä se tarkoittaa.
Se on ihan ymmärrettävää. Vanhemmat sanovat ensin EI ja lapsen jankuttaessa ja kiukutellessa annetaan lopulta periksi.
Ei sana on kokenut inflaation.

No joo.
Ei maailma onneksi ole pelkästään niin musta kuin mitä edellä oleva antaa ymmärtää.
On paljon kauneutta, hyvyyttä, onnellisuutta ja rakkautta joka kantaa meitä eteenpäin.
Onneksi.

Kaikkea hyvää Sinulle joka tätä luet.
Muista pitää huolta läheisistäsi, mutta myös itsestäsi.


Alla oleva kuva on ruotsalaisen, virolaissyntyisen Ilon Wiklandin maalaus.
Tallinnan Gadriorg-puiston laidassa olevan kahvilan yläkerrassa oli hänen töidensä näyttely. Nappasin kuvan sieltä.
Tuokoon se iloa, valoa ja Onnea tähänkin päivään.


Huhtikuunnoita






3 kommenttia:

hanne virtauksesta kirjoitti...

Kiitos todella upeasta kirjoituksestasi...
olen itse miettinyt juuri kirjoittamiasi asioita viima aikoina..
ihmiset ovat menettäneet yhteyden itseensä, omaan reviiriinsä, oma kunnioitus puuttuu, ovat riippuvaisia...he haluavat miellyttää, olla hyviä jätkiä, kunhan kaikki vain toimii...

Oli hyviä kirjoituksia tänään hesarissa osastossa terveys,....
Tommy hellsten, marika, ja etenkin se osteopaatti, en muista numeä...

Kiitos suloisesta kuvasta!!ihanaa alkavaa viikkoa sinulle!!

Huhtikuunnoita kirjoitti...

Kiitos Hanne!
Olen positiivinen, sanoisin jopa yltiöpositiivinen ja koetan ajatella että kaikessa on jotain hyvää.
Mutta eihän niin ole, pahuutta on paljon. Ihminen on toiselle susi. Suotakoon Sudelle anteeksi, tuskin se on niin paha kuin ihminen.

Vain ihminen osaa tietoisesti suunnitella ja toteuttaa sotaa, kidutuksia, nöyryytyksiä, kiusaamista ja haavoittamista.

Mutta silti.
Jokaisella ihmisellä on tarina.
Kävelin kadulla ja katsoin ihmisiä. Ja ajattelin.
Jokainen on ollut lapsi, jokainen on katsonut auringon nousuja, unelmoinut, toivonut, onnistunut ja pettynyt.
Tuo mies tuossa joka kulkee humalan huuruissa, tuo vanha mummo joka astuu varoen suojatielle, tuo nainen joka tulee minua kadulla vastaan, heilläkin on ihan oma tarina, omat mummot ja ukit,lempilelut,arjen työt, omat muistot ja haaveet.

Jokaisen elämä on tärkeä. Kuka päättää ken on toista tärkeämpi, kenellä on oikeus elää?
Eläinlääkäri Mikael Ilves sanoi kerran: "kaikilla pienillä hyönteisilläkin on elämän henki", niin, tuollakin kukkakärpäsellä joka ei ole pistettä suurempi. Kuka osaa tehdä sellaisen, niin täydellisen olennon.
Se elää.

Ei maar. Nyt en enää jatka tätä
pohtimista.
Taidan mennä saunaan :o)

Ninnuli kirjoitti...

Mun mielestä lapsi ja etenkin murrosikäinen tosiaan saa sanoa vanhemmalleen rumastikin, toki on hyvä keskustella asiasta jne ja sekin missä tilanteessa rumat sanat tulevat.

Mutta totta, että liian helposti annetaan periksi. Ja ainakin omassa lapsuudessani, isäni korvasi oman länäolonsa materialla, enemmän herkuilla, joten ei tarvi kauan pohita, miksi olenkaan sairastunut syömishäiriöön.