maanantai 22. kesäkuuta 2009

Kirje

Löysin vanhan kirjeen, jonka olen kirjoittanut päivää ennen 10v-syntymäpäivääni. Kirje on osoitettu edesmenneelle isosiskolleni.
Se menee näin:

Hei, hei Annu!
Kiitos kortista. Olen saanut oman pyörän.
Sen nimi on Grand Prix. Se on väriltään punainen.
Jouduin kevätjuhlaan esiintymään Leppäkertun surua.
Olen leppäkerttu ja Merja on Pörriäinen.

Nyt kirjoittaessani tuli Paavo setä tuomaan syntymäpäivälahjaa
arvaappa mitä hän toi, kauniin kukkasen ja mekkokankaan.

Eilen olimme retkellä koulun kanssa

Terveisin ****


Toinen, kotona ollut sisareni oli kirjoittanut paperin toiselle puolelle omat terveisensä ja äitikin oli muutaman sanan laittanut paperin sivuun.
Sisar kirjoittaa mm.
**** on toiminut niin, että koko kylä tulee huomenna neidin syntymäpäiville, kaikkia se **** käskee kahville.
Minun piti tehdä kakkukin sen takia ja **** haki kaupasta pikkuleipiä ja marmeladia.

Tämä vanha kirje tuli mieleeni, kun sisareni kertoi löytäneensä siivotessaan läjän c-kasetteja joihin lapsemme ovat pieninä laulaneet ja loruilleet. Kuuluu niissä myös jo joukostamme poistuneiden isän ja sisarenkin juttelut.
Ne ovat meille niin arvokkaita, kun siihen aikaan ei videokamerat olleet tuttuja, eikä muukaan tallennusmedia. Miten niistä kaseteista saisi talletettua ne äänitteet nykymuotoon. Tietääkö joku?

Kirjeitäkään ei enää jää talteen, kuten nämä oman lapsuuteni kirjeet ja äitini kirjeenvaihto sodan ajalta ja aiemminkin.
Äitini isä, paappa, osasi kirjoittaa jotenkuten. Ei niissä muutamassa tallella olevassa kirjeessä ole isoja kirjaimia, eikä pisteitä tai pilkkuja, mutta asia kyllä tuli selväksi. Hän kirjoitti vaimonsa puolesta, mamma kun ei osannut kirjoittaa.
Kirjeessä paappa kertoo ostaneensa porsaan, "kun äitee niin tahtoo"

Arvokkaita ovat myös sota-ajan kirjeenvaihto, jossa kerrotaan kotirintaman asioita, pakettien lähettämistä rintamalle, tavaroiden ostamista korteilla, pelkoa rakkaiden puolesta ja ihan tavallisia juttuja kylän tapahtumista, satonäkymistä ja säästä.
Kirjeiden kieli on kaunista ja rikasta. Puolisoiden välisissä kirjeissä käytetään paljon hellittelysanoja, puhutellaan rakas, kultaseni ja kirje lopetetaan myös helliin sanoihin.
On siellä myös kritiikkiäkin seassa, ei se elämä ilman ristiriitoja ole silloinkaan ollut. Kuitenkin niissä pyritään aina säilyttämään keskustelutaso, ettei liian kovia sanoja jää loppuun, vaan aina kerrotaan kuinka rakas toinen on.

Yksi rankka kirje siellä on. Se kirje jonka äitini on lähettänyt ensimmäiselle miehelleen ja joka hänen kaaduttuaan on lähetetty vaimolle avaamattomana takaisin. Äitini on kirjoittanut samaan kirjeeseen, oman tekstinsä lisäksi kaipuunsa ja tuskansa, istuessaan miehensä sankarihaudan äärellä. On vaikea lukea äitini rakkaudentunnustuksen, kaipuun ja pelon ja sitten menetyksen tuskan alle vuoden kestäneen avioliiton loputtua niin äkillisesti.

Minun ikäpolveni jälkeen ei jää muuta jälkeen kuin näitä blogeja. Mites kauan nämä pysyy ennenkuin häviävät bittiavaruuteen?
Osa ihmisistä kirjoittaa päiväkirjoja.
Minä en osaa, enkä halua.

2 kommenttia:

hanne virtauksesta kirjoitti...

heippa sinulle!!

ihana löytö tuo sinun kirjeesi...

Minulla on tallessa yks kirje isälleni...olin silloin jotain 10 v...pyysin isääni lopettamaan alkoholin juomisen ja kapakoissa käymisen ja ihmettelin, etteikö lasten kirkkaat silmät ole tärkeämmät kuin savuiset kapakt...edelleen hän kävi kapakoissa...

kasetin voi saada cd:lle...Joku, jolla on vastaavanlaiset laitteen..kyseleppä vain...

Välillä kirjoittelen päiväkirjaa ja piirtelen kuvia ...nyt blogittaessani , se on jäänyt..
Olet oikeassa, emme jätä tässä maailmassa jälkiä, muistoja ..muutene kyllä..

ihanaa lämmintä kesäviikkoa!!!

Anonyymi kirjoitti...

Minä koetan tallettaa myös näitä tekstejä itselleni muistoksi. Aina kun vaan muistan. Ensin Word tiedostoon ja siitä sitten polttelen cd levylle aika ajoin kaikki satsit. Mut saankohan niitä koskaan auki, kon ohjelmat muuttuvat ajan mukana. Pitäisi tulostaa tekstit tai painattaa kirjaksi...

Marguetta