sunnuntai 5. syyskuuta 2010

Mustaa ja valkoista

Mustavalkomaanantain 39.haaste
on PORTAAT
Tässä on lyhyet ja suorat portaat, jotka löytyvät vuosia sitten lakkautetusta ja pahoin ränsistyneestä koulusta yläkerrasta. Lienevät olleet vintin rappuset.
Rappuset / portaat, mitä eroa niissä on? Vai onko mitään?


Nämä kiemuraportaat ovat kovalla käytöllä Bengtskärin majakan tornissa.

lauantai 4. syyskuuta 2010

Kissoja ja kukkia

Olin vanhimman veljeni syntymäpäivillä. Ne olivat hyvin pienet, mutta sangen iloiset ja hauskat juhlat.
Siellä oli paikalla myös melkein yhtä paljon eläimiä kuin ihmisiäkin.
Veljelläni on Lapinkoira, nimeltään Pupi.
Veljeni nuoremmalla tyttärellä on kolme kissa ja ne kaikki olivat juhlissa mukana. Kaksi punaista ja yksi mustavalkoinen katti. Toisella tyttärellä taas on jättimäisen iso koirasusi, siis aivan järkälemäisen kokoinen eläin, painoakin 48kg ja kun se lattialla makasi ketarat suorana niin pituutta lienee ollut 2m. Luonteeltaan tämä jättiläinen on lempeä ja seurallinen, oikea linssilude. Tosin on sangen vaikea olla huomioimatta tuota elukkaa, se täyttää melkein koko huoneen :-)
Kuvaa siitä en saanut napattua, joten saatte nyt vain kuvitella millainen se oli.

Kissoista ja Pupista sen sijaan otin muutamia kuvia.


Olikohan tämän nimi Tiiti tai jotain sinne päin. vankka kissa joka piiloutui meiltä ja tuli vain hetkeksi kermalautasen ääreen.

Tämä katti , Kippurahäntä nimeltään sen sijaan salli rapsutukset ja silittelyt tyynen rauhallisesti.
Sitä sai pelmuttaa miten tahtoi eikä se piitannut siitä ollenkaan, ihan outo otus.
Nimensä kissa on saanut siitä, että sen hännänpää on taittunut kaksinkerroin. Kuulemma syntymästä asti oleva poikkeama, eikä se ole kipeä. Onpahan hauska yksityiskohta muutenkin erikoisessa eläimessä. Kissa on punaruskea silmiään myöten. Pentuna sillä kuulemma oli ihan siniset silmät ja saikin melkein nimekseen Frank Sinatra.

Pupi, rauhallinen ja mukava koira.

Alla oleva posliinikukka loisti veljeni ikkunalla, huolimatta huonosta hoidosta tai kenties juuri siitä syystä. Itselläni on sama kukka kasvamassa, eikä se koskaan kuki, kun taas veljelläni se tuntuu aina kukkivan. Hän kastelee kukkaa kun muistaa, eli tosi harvoin ja multaa siitä ei varmaan ole vaihdettu vuosiin.
Alan uskoa ettei kukkia kannata hoitaa kovin huolellisesti. Näyttää siltä että ennemminkin heitteelle jättö saa ne vasta loistamaan.

perjantai 3. syyskuuta 2010

Valokuvatorstai

174. haaste

ILO

Tämä ei selityksiä tarvitse.

tiistai 31. elokuuta 2010

Uusi malli...sekava?

Piti oikein kokeilla millaisia kommervenkkejä uusi mallityökalulla saa aikaan. Mahdottomasti vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia. Huomasin etten edelleenkään pidä sinisestä, niin värikylläiseltä kuin se näyttikään. Punainen olisi aika ihana, mutta olikohan se liian rohkea ;-) tai rehevä...heh. Keltainen taas, ihan kiva, vähän tylsä kenties. Musta, aina tyylikäs ja nyt siihen sekoittui muitakin värejä. Yksivärinen musta alkoi jo kyllästyttää. Katsotaan nyt kauanko tätä jaksaa katsella ja miten paljon kehtaa aikaa käyttää taustojen tekemiseen.
Onko se lopultakaan niin tärkeää?

Tässäpä kuva jossa myös värejä ja sekamelskaa. Vanhoja tuolivainajia lakkautetun koulun pihalla.

sunnuntai 29. elokuuta 2010

Mustaa ja valkoista

Mustavalkomaanantain 38. haaste on
- TURHA -


Nämä puntit ovat meidän huushollissa ihan turhia, kerrassaan joutavia.
En käytä niitä IKINÄ, koska käyn säännöllisesti kuntosalilla jumpissa, eikä kotona enää tarvitse sitä sorttia harrastaa.
Näitä on tarvinnut ainoastaan pikkulikka, kun hän innoissaan
näyttää miten vahva hän on, ihan kuin Peppi Pitkätossu.
Häpeäkseni myönnettäköön, että autotallissa on jossain nurkassa myös yhdenlainen vatsalaite, jota en myöskään käyttänyt oikeastaan koskaan, vaikka sen muka aikoinani ihan tarpeeseen hankin.
Ihan typerä härveli.
Steppilautaa en sentään onneksi hankkinut, edes sitä sängyn alle mahtuvaa mallia :-) vaikka vakavasti senkin tarpeellisuutta itselleni vakuutin :o)

maanantai 23. elokuuta 2010

Mustaa ja valkoista

37. haaste
- KLASSIKKO -


Hoover-pölynimuri, onko sen klassikompaa kodinkonetta olemassakaan?
Oliko muka muita imureita ennen tätä?
Ei ollu!
Tämä on sinivalkoinen vanha palvelija, joka viettää vanhuudenpäiviään autotallissamme toimieni autoimurina ja hyvin toimiikin.
Pyöreä ja kotoinen, kaunis ja lempeä, mutta sisältä tiikeri :o)

sunnuntai 8. elokuuta 2010

Storm and lightning

Eilen illalla ylitsemme vyöryi suuri ukkosrintama. Luonto näytti voimaansa ja ihmisen oli hyvä olla sisällä suojassa.
En pelkää ukkosta, mutta kunnioitan suuresti sen voimaa ja mahdollista vaaraa. Oikeastaan ukkonen ja salama ei tänä kesänä ole juurikaan tainnut vahinkoja tehdä, vaan kova tuuli joka on katkonut puita rakennusten ja teiden päälle.

Tällä viikolla tämä oli jo toinen suuri ukkonen joka kaupungissamme on jylissyt.
Sillä kertaa ukkonen tuli iltapäivällä ja olimme järvellä lapsen kanssa uimassa. Kun lähdimme jylinän lisääntyessä autolla ajamaan, niin se tapahtui viime hetkellä. Yht´äkkiä alkoi tuulla todella kovaa ja samassa satoi, välähteli ja jylisi. Tuntui kuin vettä olisi tullut maasta ja ilmasta, mitään ei nähnyt ja tienvarren puut hivottelivat autoa vaarallisen näköisesti. Yksi puu oli kaatunut jo tielle ja sain sen ohitettua onneksi turvallisesti, vaikka huonon näkyvyyden takia huomasinkin sen vain vähän ennen. Onneksi vauhtikin oli hiljaista.

Vaaran tai ehkä juuri sen takia: olipa upea saada nähdä nuo molemmat ukkoset


Salamakuvioita pohjoisen taivaalla.


Otin kuvia sarjana ja tässä maisema juuri ennen salamointia ja sen aikana. Maailma oli todella täysin valkoinen, kaikki värit hävisivät ja melkein muodotkin.

Alla pieni videonpätkä jonka otin taloni etuovelta koettaen varjella kameraa ja itseäni kaatosateelta.