tiistai 3. tammikuuta 2012

Vuosi 2012

Moi!
En ole kirjoittanut saatika kuvia laittanut kuin syksyllä. Ei ole ollut muka aikaa.
Syksy meni niinkuin ne aina menevät, talvea odotellessa.
Sitä talvea saatiinkin odotella ihan pitkään, mutta nyt on lunta vaan ei pakkasta.
Sopii minulle.

Tänä vuonna aloitan uuden tehtävän, joka on haasteellinen ja monipuolinen. Olen paljon tekemisissä
ihmisen kanssa, auttaen ja neuvoen arjen töissä ja varsinkin heitä jotka yksin työskentelevät.
En tee enää varsinaista fyysistä työtä, tosin sijaistarpeen yllättäessä täytynee astua remmiin.
Aloitan uuden homman kokonaisvaltaisesti vasta elokuussa ja jätän silloin tämän työn, jossa olen ollut
9 vuotta. Jo on aikakin siirtyä eteenpäin.

Hyvää alkanutta vuotta Sinulle!
Tehdään tästä hyvä vuosi.

1 kommentti:

hanne virtauksesta kirjoitti...

Sinulla uutta, mielenkiintoista edessäsi.
onnea, ihanaa tätä alkanutta vuotta ja kiva tavata taas täällä!