Perinteitä

Mietin mitä perinteitä on kuulunut joulunajan juhlapäiviini.
Ihan samojahan ne ovat mitä kaikilla muillakin, jos yleisesti ajatellaan.
Lapsena oli hyvinkin tärkeää että aina tehtiin kuten edellisenäkin vuonna.

Nyt taas tuntuu ettei ole niinkään väliä niillä juhlapäivillä, enemmänkin arvostaa vapaapäiviä ja levon hakemista.
Joulussahan on aina ollut tärkeintä juhlan odotus. Yleensäkin kaikessa on parempaa aika ennen deadlinea. Se varsinainen juhlat tms. menevät niin nopeasti ohi.

Uudenvuoden päivästä muistan vain Wienin konsertin ja mäkihypyt, eikä siinä suhteessa mikään ole muuttunut.
Konsertin katsoin melkein loppuun ja mäkihypystä viimeiset 5-6 hyppääjää. Mäkihypyn seuraaminen on NIIN TYLSÄÄ, voiko tylsempää lajia olla?
Paitsi rallikilpailut.
Ja ravit.

Entäs loppiainen? Ei mitään muistikuvaa koko juhlasta lapsuuden ajalta, oliko sitä edes?
Nythän se on vain yksi ylimääräinen lomapäivä, jos sattuu siis olemaan töissä eikä lomalla kuten minä.
Koulukin alkavat vasta Loppiaisen jälkeen torstaina ja arki jatkuu Härkäviikoilla.
Lomaa saakin odottaa viikolle 10, hiihtolomalle.
Pitkä huikonen.

Oli miten oli.
Alla olevassa kuvassa on setäni Martti, joka sinnikkäästi ajattaa ihmisiä Tapaniajelulla hevosensa Vinkkelin kanssa. Täällä oli Tapaninpäivänä kova pakkanen ja lisäksi kova tuuli, minkä myös kuvasta voi havaita.
Jotkut jaksavat pitää perinteitä yllä, onneksi.

(kuva on lehtijutusta, joka ilmestyi Kainuun Sanomissa 28.12.2009)