Olin 13 vuotias, keskipäivän aika, aurinkoinen helteinen sää. Makasin ruohikossa marjapensaiden lähellä ja tein sitä mitä silloin usein harrastin. Katselin pilviä ja kuvittelin niiden muodoista milloin eläimiä, milloin laivoja tai mitä vain. Tuvan ikkuna oli auki ja sisältä kuului radion ääni.
Uutiset.
Kuuntelin kuinka Lieko Zahovalova kommentoi Tsekkoslovakiasta Neuvostoliittolaisten tankkien vyöryä Prahaan. Se tuntui vaaralliseta, uhkaavalta ja epätodelliselta. Uutisissa kommentoitiin mahdollista sodan vaaraa ja ajattelin ettei voi olla totta, ei kai nyt sotaa? Isä oli ollut viisi vuotta sodassa, ei kai taas tule selkkausta johon veljet joutuvat? Muistan miten pelotti ja hoin itselleni kuin mantraa: ei sotaa, ei sotaa.......
Se on ainoa muistoni kyseisetä tapahtumasta, mutta sen tunnelman muistan yhä. Tilanteen vastakohtaisuudet, kesän keskipäivän ihana rauha ja toisaalta jossain tankkien jyly ja pelokkaat ihmiset. Kenties myös silloin tajusin ensi kerran, että maailmassa voi kaukanakin tapahtua asioita, joiden varjo pahimmassa tapauksessa ylettyy myös omaan elämääni ilman että voin siihen jotenkin vaikuttaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti