Valkoisia kesäleimuja.......
...... ja mehevän punaisia Daalioita.
Satoi, hautausmaa oli hiljainen.Mietin aamulla työpaikalla kuulemaani keskustelua, jossa työntekijät vuodattivat pahaa tuultaan kertoen vanhojen vanhempiensa vaatimuksista, valituksista ja oikutteluista.
Kolme naista, kolme vanhaa äitiä, kolme tarinaa.
Yksi kertoi kuinka äiti soittaa alin omaan vain hänelle ja juoksuttaa kaupoissa kahvin ostossa ja kioskeissa viemässä kymmenien eurojen kenoja ja muista veikkauspelejä.
Toinen kertoi kuinka äiti aina valittaa ja valittaa, ei millään jaksa kuunnella. Kuinka äiti on ollut aina kaiken keskipiste ja kun isä nyt onkin sairas ja hoidon tarpeessa niin äiti tuntee itsensä syrjäytetyksi.
Kolmas kertoi että äiti on aina hyvällä tuulella ja löytää huumoria elämästä vaikka onkin vaipoissa ja sängyn laidat on nostettu ylös.
Tuo kolmas kertoja, hän on itse myös samanlainen. Löytää hyviä puolia kaikista asioista, on herkkä tuntemaan toisten mielialan, muistaa kiittää ja on aidosti hyvä ihminen.
Nuo kaksi edellistä ovat myös aika lailla samanlaisia kuten ne äidit josta kertovat.
Minun äitini oli siellä hautausmaalla, kuten isänikin.
Hän kuoli ollessaan 73 vuotias, ei siis hirveän vanha. Hän ei vaatinut eikä juuri valittanut.
Jos olisi saanut elää vielä kymmenen vuotta, olisiko hänestä tullut vaativa ja oikutteleva?
Enpä usko. Hän ei halunnut koskaan vaivata ketään. Enemmänkin olisi saanut kertoa asioista ja sairauksistaankin. Mutta se ei ollut hänen tapansa.
Olenko minäkin samanlainen kuin äitini?Ehkä siinä mielessä, etten juuri kerro asioistani, mutta toisaalta osaan vaatia enemmän kuin hän.
Olen rohkeampi, vaikka ei äitikään mikä arkajalka ollut. Hänen piirinsä vanhemmiten olivat vain niin pienet.
Kävellessäni autolle katselin hautaa jonka kiven peitti suuri saniainen. Lehtien suojassa oli joku patsas, kuin piilossa, suojassa katseilta.....
Siirsin lehtiä ja niiden takaa paljastui pieni enkeli neilikka kädessään.
Siellä se valvoi jonkun haudalla, piilossa vehreyden keskellä.
Toivotin hänelle mielessäni lämmintä kesää ja leppeitä tuulia.
Jätin taakseni hiljaisen hautausmaan, jossa voi käydä juttelemassa vanhemmilleni ja kysyä neuvoa, mutta koskaan en enää saa vastauksia ja kommentteja puheisiini.Niiden aika on kohdaltani ohi.
3 kommenttia:
Ihanaa, että tuo hauta on sinua lähellä..voit käydä siellä juttelemassa..
toisaalta, paikalla ei ole sittenkään väliä..
voimme jutella missä vain ylösmenneille rakkaillemme..
ihanaa keskiviikoa sulle!
Sinulla on vanhempamme - minulla sisaremme.
En kykene kertomaan mitään enkä kysymään mitään muuta kuin yhden kysymyksen - miksi.
Kyyneleet tuli kun luin käyntiäisi vanhempiemme haudalla.
Hanne: vanhempien hautapaikka on onneksi ihan lähellä, mutta sisareni taas 500km päässä. Toisaalta ajatuksen tasolla on ihan sama missä hautapaikka sijaitsee.
Mukavaa loppuviikkoa myös Sinulle :o)
Marleena: niin hoida sinä Annun hautaa, niin minä hoidan isän ja äidin hautaa.
Tänään kun lähdin pellolta, niin olisi ollut joku asia jonka ajattelin kertoa Annulle, mutta sitten tajusin ettei se enää ole mahdollista. Kummallista kuinka vieläkin tulee hetkiä jolloin tulee tunne, että hän on vielä elossa vaikka kuolemastaan on jo monta vuotta aikaa.
Lähetä kommentti