sunnuntai 27. kesäkuuta 2010

perjantai 25. kesäkuuta 2010

Mustaa ja valkoista

Haaste 28
TURVASSA

Äidin polvia vasten on hyvä ja turvallista levätä

tiistai 22. kesäkuuta 2010

Ikuista inttämistä

Joki

Joki ei jäädy koskaan,
kuin uutisen kerrot sen.
Joki ei jäädy koskaan,
ihan niin kuin mä tietäis en.
Sinä väittää päätit niin.
Joki ei jäädy koskaan,
vaikka kerran jo sovittiin.

Mut kun on aina saatava viimeinen sana,
vaik se ei johtaisi mihinkään.
Viimeinen sana,
eihän se pääse jäätymään.
Ois oltava oikeessa,
vaik se ei johtaisi mihinkään.
Ois saatava sana,
vaikka viestinä kännykkään.

Ei jäädy, ei koskaan,
väittää päätit niin.
Ei jäädy,
vaikka kerran jo sovittiin.

Mut kun on aina saatava viimeinen sana,
vaik se ei johtaisi mihinkään.
Viimeinen sana,
eihän se pääse jäätymään.
Ois oltava oikeessa,
vaik se ei johtaisi mihinkään,
ja saatava sana,
vaikka viestinä kännykkään.

Joki ei jäädy koskaan,
katu kaikua kuljettaa.
Minä huutelen ikkunas alla,
olen viimeinen vuorostaan.

Kas kun on aina saatava viimeinen sana,
vaik se ei johtais mihinkään.
Viimeinen sana,
eihän se pääse jäätymään.
Ois oltava oikeessa,
vaik se ei johtaisi mihinkään.
Saatava sana,
vaikka viestinä kännykkään.

Ei jäädy, ei koskaan, sinä väittää päätit niin.
Ei jäädy, ei koskaan, vaikka kerron jo sovittiin.
Mut kun on aina saatava viimeinen sana,
vaik se ei johtaisi mihinkään.
Viimeinen sana, vaikka viestinä kännykkään.
Viimeinen sana.

Pauli Hanhiniemi

tiistai 15. kesäkuuta 2010

Sateisella hautausmaalla

Ostin eilen kukkia vanhempieni haudalle ja istutin ne tänään paikoilleen

Valkoisia kesäleimuja.......


...... ja mehevän punaisia Daalioita.

Satoi, hautausmaa oli hiljainen.

Mietin aamulla työpaikalla kuulemaani keskustelua, jossa työntekijät vuodattivat pahaa tuultaan kertoen vanhojen vanhempiensa vaatimuksista, valituksista ja oikutteluista.
Kolme naista, kolme vanhaa äitiä, kolme tarinaa.
Yksi kertoi kuinka äiti soittaa alin omaan vain hänelle ja juoksuttaa kaupoissa kahvin ostossa ja kioskeissa viemässä kymmenien eurojen kenoja ja muista veikkauspelejä.
Toinen kertoi kuinka äiti aina valittaa ja valittaa, ei millään jaksa kuunnella. Kuinka äiti on ollut aina kaiken keskipiste ja kun isä nyt onkin sairas ja hoidon tarpeessa niin äiti tuntee itsensä syrjäytetyksi.
Kolmas kertoi että äiti on aina hyvällä tuulella ja löytää huumoria elämästä vaikka onkin vaipoissa ja sängyn laidat on nostettu ylös.

Tuo kolmas kertoja, hän on itse myös samanlainen. Löytää hyviä puolia kaikista asioista, on herkkä tuntemaan toisten mielialan, muistaa kiittää ja on aidosti hyvä ihminen.
Nuo kaksi edellistä ovat myös aika lailla samanlaisia kuten ne äidit josta kertovat.

Minun äitini oli siellä hautausmaalla, kuten isänikin.
Hän kuoli ollessaan 73 vuotias, ei siis hirveän vanha. Hän ei vaatinut eikä juuri valittanut.
Jos olisi saanut elää vielä kymmenen vuotta, olisiko hänestä tullut vaativa ja oikutteleva?
Enpä usko. Hän ei halunnut koskaan vaivata ketään. Enemmänkin olisi saanut kertoa asioista ja sairauksistaankin. Mutta se ei ollut hänen tapansa.

Olenko minäkin samanlainen kuin äitini?Ehkä siinä mielessä, etten juuri kerro asioistani, mutta toisaalta osaan vaatia enemmän kuin hän.
Olen rohkeampi, vaikka ei äitikään mikä arkajalka ollut. Hänen piirinsä vanhemmiten olivat vain niin pienet.

Kävellessäni autolle katselin hautaa jonka kiven peitti suuri saniainen. Lehtien suojassa oli joku patsas, kuin piilossa, suojassa katseilta.....


Siirsin lehtiä ja niiden takaa paljastui pieni enkeli neilikka kädessään.
Siellä se valvoi jonkun haudalla, piilossa vehreyden keskellä.
Toivotin hänelle mielessäni lämmintä kesää ja leppeitä tuulia.

Jätin taakseni hiljaisen hautausmaan, jossa voi käydä juttelemassa vanhemmilleni ja kysyä neuvoa, mutta koskaan en enää saa vastauksia ja kommentteja puheisiini.
Niiden aika on kohdaltani ohi.

sunnuntai 13. kesäkuuta 2010

Mustaa ja valkoista

27. haaste
-Lemmikki-, koti- tai vaikka villieläin!-


Shetlanninlammaskoira Era.

sunnuntai 6. kesäkuuta 2010

Mustaa ja valkoista

26.haaste on lehtipuu


Tuoksussa tuomien, valkoiset kukkaset
terttuinsa peitos on puu.
Lehdossa laulanta soi satakielien,
hiljaiseen yöhön luo loisteensa kuu.

lauantai 5. kesäkuuta 2010

Valokuvatorstai

169. haaste

silkkaa jazzia
. ♫♪♫


Selityksenä olkoon: minusta jazz on sekavaa, levotonta ja epämääräistä jopa suttuista. Siinä on paljon mustia sävyjä, mutta myös yllätyksellisyyttä ja värikkyyttä.

Minä en ymmärrä jazzia.