keskiviikko 11. maaliskuuta 2009

Käsitöitä

Must on tullu, neulomishullu......


Nuken sukat ja omat sukat



Palmikkopipoja




Vasemman käden kämmekäs


Lapsen mekon alku




Neulon pipoja, kämmekkäitä, sukkia pieniä ja isoja, kesämekkoa lapselle,kaulaliinoja.
Sinistä, punaista, keltaista, mustaa, vihreää, liukuvärjättyä-ja yksiväristä lankaa.
Bambua, puuvillaa, villaa, silkkiä, sekoitelankaa.Lankaa jossa on jojobaa ja aloe veraa.
Sukkapuikolla, pyöröpuikoilla, pitkillä puikoilla, palmikkopuikolla. Ohuilla ja paksuilla puikoilla.
Oikeaa, nurjaa, palmikkoa, pitsineuletta, reikäneuletta.

Haluan kokeilla seuraavaksi lankoja jotka on tehty banaanista, maissista ja hampusta. Lankaa jonka Tiibetin naiset ovat käsin värjänneet, lankaa jossa on värejä kuin sateenkaaressa ja enemmänkin.

Kaupungin aktiivit naiset perustivat neulekerhon jonka ensimmäiseen tapaamiseen tyttären kanssa suunnistimme toissa lauantaina kokoontumispaikkana olevaan kahvilaan. Koko kahvila täyttyi eri-ikäisistä naisista jotka levittäytyivät kutimineen pöytien ääreen. Oli kaikenlaista neulomistyötä nähtävillä ja lisäksi koukkuamista sekä neulakinnastöitä.
Puikot kilisivät ja puheensorina täytti tilan kun naiset kyselivät toisiltaan neulomisvinkkejä ja juteltiin siitä mitä neulotaan ja millä langalla, malleja katseltiin jne. jne.
Toki paikalle saapui alueen sanomalehden toimittaja kuvaajan kera. Tottakai he pysähtyivät pöytämme ääreen juttelemaan ja kuvaamaan sillä seurauksella, että seuraavan päivän, eli sunnuntain sanomalehden etusivua koristi kuva meistä neuleet käsissä.
Sitä ollaan siis oltu etusivun tyttöjä :o)

Neulominen on mukavaa. Se rentouttaa, siinä saa olla luova, näkee heti työnsä jäljen ja se on hyödyllistä sekä ekologista.
Neulekerho on mukava yhteisöllinen tapahtuma, jossa samanhenkiset ja neulomisesta kiinnostuneet henkilöt saavat harrastaa mukavassa ilmapiirissä, jutellen ja vaihtaen kokemuksia ja ideoita.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Teen ristipistoja, kotona vaan, en kerhossa. Ylijäämälankoja lomittain värejä sommitellen. Helppoja malleja, että voi katsoa talvikisoja tai Metsoloita samalla. Liinoja valmistuu, isoja ja pieniä. En tiedä kenen käyttöön. Väreinä keväiset värit, oranssit, keltaiset, vihreät, ruskeat. Me ollaan käsityöhulluja me sisarukset. Eikö ollakin?
systeri

Huhtikuunnoita kirjoitti...

Niinhän me taidamme olla :)
Mikäs sen mukavampaa.

Anonyymi kirjoitti...

Neulekerho oli hieno idea. Ens kerralla mäkin tulen taas kutimineni mukaan.

Ja mulle voisi tehdä semmoisen pitkän oranssin tai keltaisen sävyisen kaitaliinamaisen liinan... Keittiön pöytä kaipaisi semmoista. Ihan vaan Kummitukselle vinkiksi!

Martsu