Mustalaiset tulivat hevosella, koko perhe ja pyysivät ruokaa ja yösijaa. Äiti antoi leipää ja muuta ruokaa, mutta yösijaa en muista hänen koskaan antaneen.
Mustalaiset olivat aika röyhkeitä ja tuppaantuivat sisälle, olivat muka nöristeleviä mutta kuitenkin jopa minä ymmärsin ettei pyyntö tullut sydämestä, vaan oli ennalta opeteltua ja kaavamaista.
He tulivat usein lauantai-iltaisin ja se oli tympeää, koska maalla lauantai oli saunapäivä ja viikon ainoan vapaapäivän aloitus. Mustalaisten kerjuu pilasi aina tunnelman ja siitä jäi tympeä maku.
Tätä kesti niin kauan kunnes vanhin sisareni kerran kyllästyi heihin ja käski poistua pihapiiristä. Mustalaiset suuttuivat ja herjasivat koko talonväkeä ja uhkailivat pelotellen ainakin meitä lapsia. Minä oikeasti pelkäsin aika pitkään että mustalaiset tulevat ja vievät mukanaan tai pieksävät minut. Aina kulkiessani tiellä katsoin tarkasti ettei mustalaisia tullut vastaan ja jos tuli, niin menin jonnekin piiloon kunnes he olivat menneet ohi.
Kerran mustalaiset asuivat muutamia päiviä erään kyläläisperheen pihassa. Kävimme heitä naapurin lasten kanssa katsomassa ja ihmettelimme kun piha oli täynnä kirjavaa väkeä. Lopujen lopuksi talonväki ajoi heidät pois, kun mustalaislapset tekivät jotain koiruutta talon väelle ja sen selvittyä näimme miten mustalaisnainen ihan oikeasti kepillä pieksi sen pahanteosta kiinni jääneen muksun. Se pahoinpitely kammotti ja kiinnosti yhtäaikaa, oli myötätuntoinen ja kostonhimoinen tunne.
Muistan sen vieläkin ja nyt vain tuntuu inhottavalta, sillä kyllähän he tiesivät lapsensa varastelevan kaikenlaista. Selkäsauna taisi olla enemmänkin seuraus kiinnijäämisestä. Kuulostaa rasistiselta, mutta me lapset näimme paljon sellaista mitä aikuiset eivät nähneet.
Meillä kävi myös kulkukauppias, Nyyssösen Topi. Hän kulki kävellen ympäri kyliä työntäen edellään kärryä , jonka uumenista löytyi kaikenlaista mielenkiintoista myytävää. Niissä kärryissä oli kerroksittain lokeroita jotka aukesivat lomittain, kuin sellaisessa vanhanaikaisessa ompelurasiassa.
Kauppias oli pienenläntä laiha ukko, sitkeä ja notkea. Hän nosti laatikoita sisälle ja näytti myytäviä tavaroita talon väelle. Yhdessä laatikossa oli huiveja, yhdessä nappeja ja yhdessä ihania karamellejä. Oli varmaan muutakin, mutta vain nuo muistan. Karamellejä meillä aina teki mieli, mutta äiti ei koskaan niitä ostanut, vain nappeja ja neuloja.
Ei ollut rahaa ostaa muuta, mutta silti äiti halusi ostaa jotakin, kun kerran kauppias jaksoi tulla joka kesä kärryjä työntäen taloon.
Olen monesti miettinyt kuinka paljon Nyyssönen kesässä käveli ja monessakohan kylässä hän kävi. Hänellä taisi olla kaupungissa kiinteä kauppa ja kiertohommat kuuluivat vain kesään.
Tarkkailukarjakko kävi säännöllisin väliajoin mittaamassa maidon rasvaprosentin, mutta siitähän kerroinkn jo aiemmin.
Kävihän talossa myös vieraita. Naapureita ja sukulaisia.
Kerronpa tässä lopuksi tarinan.
Toisen kylän talosta tuli isäntä kylään. Äiti keitti tietysti kahvia ja isä istui miehen kanssa vastakkain ja me mukulat isän vieressä. Kun isä kertoi jotain juttua, niin vieras sanoi joka väliin; joo, joo joo, joo, joo joo.....
Meitä penskoja nauratti ihan älyttömästi. Seurasimme silmä kovana keskustelua ja odotimme oikein isän puheenvuoroa ja vieraan pään nyökkäyksiä kera joo, joo joo, joo...
Isä mulkoili meitä ja koetimme olla nauramatta. Kun sama vain jatkui tyrskimme toisiamme vilkuillen, kunnes isä hermostui ja ajoi meidät pois pöydästä, jolloin juoksimme pihalle ja nauroimme ääneen vedet silmissä.
Myöhemmin isä sanoi että häntä nauratti myös siinä tilanteessa ja meidän tirskaukset vain pahensivat tilannetta.
Olimme sen kyllä ymmärtäneet jo aiemmin, sillä kun isä suuttui ihan oikeasti, niin siinä oli leikki kaukana. Tämä ei kuitenkaan ollut sellainen tilanne :o)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti