Alla olevassa kuvassa on kaksi ilonaihettani, rakas, ihana lapsenlapsi ja keväinen viljelypalstapelto, joka tuottaa iloa taimikasvatuksesta sadonkorjuuseen.
Mutta tärkein on aina lapsi.
sunnuntai 9. lokakuuta 2011
Mustaa ja valkoista
87. haasteen aihhena on ILO
Alla olevassa kuvassa on kaksi ilonaihettani, rakas, ihana lapsenlapsi ja keväinen viljelypalstapelto, joka tuottaa iloa taimikasvatuksesta sadonkorjuuseen.
Mutta tärkein on aina lapsi.
Alla olevassa kuvassa on kaksi ilonaihettani, rakas, ihana lapsenlapsi ja keväinen viljelypalstapelto, joka tuottaa iloa taimikasvatuksesta sadonkorjuuseen.
Mutta tärkein on aina lapsi.
perjantai 30. syyskuuta 2011
lauantai 24. syyskuuta 2011
Valokuvatorstai
Kuvapeittohaaste 217
Lauantaiaamu
Kun joka arkipäivä herää ennen kuutta ja lähtee töihin ennen seitsemää, on lauantaiaamun levollisuus ihanaa aikaa. Kahvia, neule ja aamuTV.
Lauantaiaamu
Kun joka arkipäivä herää ennen kuutta ja lähtee töihin ennen seitsemää, on lauantaiaamun levollisuus ihanaa aikaa. Kahvia, neule ja aamuTV.
torstai 15. syyskuuta 2011
Valokuvatorstai
Haaste number 216
Kuvan aiheena M.A.Nummisen laulu "Minä laulan vaikka sataa"
Löytyy täältä, jos, siis JOS saatat kuunnella :o)
Kuvan aiheena M.A.Nummisen laulu "Minä laulan vaikka sataa"
Löytyy täältä, jos, siis JOS saatat kuunnella :o)
sunnuntai 11. syyskuuta 2011
lauantai 10. syyskuuta 2011
Valokuvatorstai
215. haaste on UUSI
Tämä on minulle uusi tuttavuus, Lyhtykukka.
Ostin sen tänään. Kukassa viehättivät ihanat värit ja kukkakotiloiden oivallinen muoto.
Lyhtykukka on monivuotinen, sanoi puutarhamyyjä, joten pitänee istuttaa se maahan kylmien ilmojen tultua. Jospa se ilahduttaisi väriloistollaan ensi syksynäkin.
Tämä on minulle uusi tuttavuus, Lyhtykukka.
Ostin sen tänään. Kukassa viehättivät ihanat värit ja kukkakotiloiden oivallinen muoto.
Lyhtykukka on monivuotinen, sanoi puutarhamyyjä, joten pitänee istuttaa se maahan kylmien ilmojen tultua. Jospa se ilahduttaisi väriloistollaan ensi syksynäkin.
lauantai 3. syyskuuta 2011
100 vuotta
Tänään 3.9.2011 on äitini syntymästä kulunut 100 vuotta.
Äitini syntyi Kauhajoella, Etelä-pohjanmaalla nelilapsisen perheen esikoiseksi.
Elettiin aikaa, jolloin Suomi oli Venäjän alainen maa, eikä lukutaito ollut kaikille itsestään selvää. Äitini äiti ei osannut lukea eikä kirjoittaa, mutta paappani osasi molempia, tosin kirjoittaa hyvin yksinkertaisesti, ilman välimerkkejä ja isoja kirjaimia. Kaksi hänen kirjoittamaansa kirjettä on onneksi tallessa. Ne on kirjoitettu joskun 1930 luvulla.
Perhe eli taloudellisesti köyhää elämää, mutta kannusti lapsiaan opiskelemaan ja hankkimaan koulutuksen tulevaisuutta varten.
Äitini kouluttautui tarkkailukarjakoksi, eli hän mittasi maatiloilla maidosta valkuais- ja rasvaprosentit. Maidon hintahan oli sitä parempi mitä rasvaisempaa se oli.
Äitini meni naimisiin ennen sotaa ja jäi sotaleskeksi oltuaan naimisissa alle vuoden, eli sodan alkuvaiheessa.
Sodan jatkuessa äitini meni Lotaksi rintamalle ja tapasi siellä isäni, joka oli rintamalla koko sodan ajan, 5 vuotta. Sodan lopulla he menivät naimisiin ja asettuivat lopulta asumaan rintamamiestilalle, jonka isä raivasi ja jonne rakensi navetan sekä talon perheelleen. Lapsia syntyi 6, joista vanhin menehtyi vauvana. Se oli sitä sodan jälkeistä aikaa, jolloin ei neuvolatoiminta vielä ollut hyvällä tolalla.
Kaksi viimeistä lastaan äiti sai ollessan yli 40 vuotias, mutta hän oli nuorekas ja näytti ikäistään nuoremmalta ihan vanhaksi asti. Hiuksetkaan eivät harmaantuneet, vaan pysyivät pehmeän ruskeina loppuun asti.
Elämäntyönsä äiti teki pienviljelijän emäntänä karjanhoidossa.
Hän oli taitava käsitöiden tekijä, luoden itse loimet ja kutoen kangaspuissa kaikki kotimme matot. Ompelutaito ei välttämättä ollut kaikkien vahvinta aluetta, mutta hänen tekemiään vaatteita lapset saivat silti pitää. Köyhän on osattava kaikenlaista.
Yhteiskunnallisesti äiti oli aktiivinen ja hän toimikin kauan kunnan sosiaalilautakunnan jäsenenä ja kylän pienviljelijäyhdistyksen toimeenpanevana voimana.
Pohjalaisena ihmisenä hän oli suora ja reilu. Hän luki mielellään silloin kuin ehti ja aina oli neulepuikot käsissä. Kova elämä taloudellisesti ja fyysisen työn paljous rasitti kehoa ja niinpä hän ei saanutkaan elää kuin 73 vuotiaaksi, sydämen pettäessä joulun alla 1984.
Skannasin muutaman kuvan äidin vanhasta valokuva-albumista. Kuvissa on nuori nainen, elämänsä alussa, rakastuneena nuorikkona, elämä toiveita täynnä.
Tässä kuvassa äiti nojaa mehiläispesään, pukeutuneena Jurvan kansallispukuun. Kuva on otettu ennen sotaa Jurvassa, josta hänen ensimmäinen miehensä oli kotoisin.
Äitini syntyi Kauhajoella, Etelä-pohjanmaalla nelilapsisen perheen esikoiseksi.
Elettiin aikaa, jolloin Suomi oli Venäjän alainen maa, eikä lukutaito ollut kaikille itsestään selvää. Äitini äiti ei osannut lukea eikä kirjoittaa, mutta paappani osasi molempia, tosin kirjoittaa hyvin yksinkertaisesti, ilman välimerkkejä ja isoja kirjaimia. Kaksi hänen kirjoittamaansa kirjettä on onneksi tallessa. Ne on kirjoitettu joskun 1930 luvulla.
Perhe eli taloudellisesti köyhää elämää, mutta kannusti lapsiaan opiskelemaan ja hankkimaan koulutuksen tulevaisuutta varten.
Äitini kouluttautui tarkkailukarjakoksi, eli hän mittasi maatiloilla maidosta valkuais- ja rasvaprosentit. Maidon hintahan oli sitä parempi mitä rasvaisempaa se oli.
Äitini meni naimisiin ennen sotaa ja jäi sotaleskeksi oltuaan naimisissa alle vuoden, eli sodan alkuvaiheessa.
Sodan jatkuessa äitini meni Lotaksi rintamalle ja tapasi siellä isäni, joka oli rintamalla koko sodan ajan, 5 vuotta. Sodan lopulla he menivät naimisiin ja asettuivat lopulta asumaan rintamamiestilalle, jonka isä raivasi ja jonne rakensi navetan sekä talon perheelleen. Lapsia syntyi 6, joista vanhin menehtyi vauvana. Se oli sitä sodan jälkeistä aikaa, jolloin ei neuvolatoiminta vielä ollut hyvällä tolalla.
Kaksi viimeistä lastaan äiti sai ollessan yli 40 vuotias, mutta hän oli nuorekas ja näytti ikäistään nuoremmalta ihan vanhaksi asti. Hiuksetkaan eivät harmaantuneet, vaan pysyivät pehmeän ruskeina loppuun asti.
Elämäntyönsä äiti teki pienviljelijän emäntänä karjanhoidossa.
Hän oli taitava käsitöiden tekijä, luoden itse loimet ja kutoen kangaspuissa kaikki kotimme matot. Ompelutaito ei välttämättä ollut kaikkien vahvinta aluetta, mutta hänen tekemiään vaatteita lapset saivat silti pitää. Köyhän on osattava kaikenlaista.
Yhteiskunnallisesti äiti oli aktiivinen ja hän toimikin kauan kunnan sosiaalilautakunnan jäsenenä ja kylän pienviljelijäyhdistyksen toimeenpanevana voimana.
Pohjalaisena ihmisenä hän oli suora ja reilu. Hän luki mielellään silloin kuin ehti ja aina oli neulepuikot käsissä. Kova elämä taloudellisesti ja fyysisen työn paljous rasitti kehoa ja niinpä hän ei saanutkaan elää kuin 73 vuotiaaksi, sydämen pettäessä joulun alla 1984.
Skannasin muutaman kuvan äidin vanhasta valokuva-albumista. Kuvissa on nuori nainen, elämänsä alussa, rakastuneena nuorikkona, elämä toiveita täynnä.
Pyykkipäivä. Äitini kuvassa huivipäisenä oikealla.
Tarkkailukarjakon työtehtävässä jonkun karjatilallisen kotona.
Hyvää syntymäpäivää äiti!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)